Joulukalenteri - luukku 18

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Mikä on ollut pahin/kauhein/ikävin kokemuksesi hevosen kanssa?

Ikävin kokemus tältä vuodelta on ollut se, kun olin lähdössä työssäoppimaan Petterin kanssa niin kuin jo monena aamuna ennen sitä. Olin saanut ponin valjastettua ja itsekin olin valmiina. Ei muuta kuin ovet auki ja poni liikkeelle. Pakkasta oli kuitenkin niin paljon, että tallin ovet piti saada kiinni, joten ohjat käteen ja kävelin kärryjen perässä latoon. Poni seisoskeli pitkän aikaa odottaen että saisin ovet kiinni. Yht´äkkiä Petteri kuitenkin päätti, että mennään jo. Olin melkein ehtinyt istumaan kärryille, ohjat puoli huolimattomasti käsissäni. Niinpä lähdin ponin perässä juoksemaan, yrittäen jarruttaa tuloksetta. Kaaduin ja raahauduin monta metriä tallin pihassa, kunnes päätin päästää ohjista irti. Luulin ja toivoin, että Petterin matka jäisi lyhyeen kun eteen tuli oja ja poni muksahti sinne nurin kärryt vinksin vonksin. Mutta ei... Sieltä noustiin ja jatkettiin matkaa kiitolaukalla isoa tietä, kohti jo monena aamuna tuttuun suuntaa. Lähdin juoksemaan perään, seuraten heijastimia jotka katosivat aamun pimeyteen. Kävelin pitkän matkaa kunnes käännyin hakemaan pyörääni tallista. Kolmisen kilometriä pyöräilin tuloksetta ennen kuin soittelin työssäoppimispaikalle ja tallikaverille. Lupasivat tulla auttamaan etsintöjä. Törmäsin pyöräillessäni maatilan isäntiin, joilta kyselin olivatko he nähneet ponia kärryjen kanssa. Vastaus riipaisi sisintä, kukaan ei ollut nähnyt heijastimiin vuorattua poniani... Epätoivo alkoi vallata mieltäni, jälkiä ei näkynyt missään. Kiertelimme auton kanssa monta kilometriä, monesta eri suunnasta. Kävimme katsomassa tallilta, ei näkynyt jälkeäkään ponista. Kävimme vielä epätodennäköisimmässä paikassa, kunnes palasimme vielä tallille ja kiersimme tarhojen edestä. Heijastimet kiiluivat alimmassa tarhassa, jonne tallin omistaja oli aiemmin vienyt kaikki peltotyökalut, Petterin vanha tarha. Ainoa tarha, jossa portit olivat täysin auki. Nousin äkkiä ulos autosta ja juoksin ponin luo. Siellä se nurkassa seisoskeli kylmän viileästi, kärryt olivat jumissa kyntöaurassa. Irrotimme nopeasti kärryt ja talutin ponin talliin. Tutkiessani varusteita ja ponia, ainoa rikkinäinen varuste oli takajalan pinteli. Kiitin itseäni kun olin käärinyt tänä aamuna ne takasiin. Olisi muuten ollut jalassa se syvä haava...

Petteri ei kuitenkaan selvinnyt vapaa päivällä vaan nousin sitkeästi selkään ja päätin ratsastaa töihin. Kerrankin selvittiin pelkällä säikähdyksellä ja etsintäpartiolla. Huhhuh... Reissun jälkeen opettelimme uudestaan ajolle ja hommasin kovemmat kuolaimet, näin ei saisi käydä enää ikinä!!!

Joulukalenteri - Luukku 11

Toistaen hieman viime vuotta, mutta koska en silloinkaan avannut kaikkia luukkuja, niin en tee sitä nytkään.

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Mikä on ollut parhain/kaunein/ihanin kokemuksesi hevosen kanssa?

Laitetaan vaan kulunut vuosi ajaksi, mutta silti näitä on vaikea valita. Kuten aiemminkin, kuvaillaan parhain, kaunein ja ihanin kokemus tältä vuodelta hevosiin.

1.6.2014

Ehkä kuitenkin se parhain muisto löytyy kesäkuun 1. päivältä kun lähdimme Petterin kanssa Laukaaseen työssäoppimaan. Ensimmäinen maastolenkkimme. Petteri hirnui koko matkan ja käveli niin rehvakkaasti. Ponin kuntoutus oli vasta alussa, joten muita askellajeja emme päässeet vielä kokeilemaan. Maastot kyllä vakuuttivat meidät molemmat ja silloin jo tiesin, että täältä olisi meidän molempien vaikea lähteä. Ilmapiiri ei heti alusta asti ollut lupaava, mutta kesän myötä sekin muuttui; saimme molemmat ikuisia ystäviä.

Kaunein kokemus sijoitetaan ihan alkuvuoteen kun kuljin silloinkin työssäoppimassa ravitallilla n. 8km päässä silloisesta kotitallista. Milläs muullakaan matka olisi taittunut paremmin kuin parhaan ystävän selässä tai kärryillä. Valitettavasti yhtään kuvaa ei tullut otettua itse matkasta, joka oli aina paras osa päivää. Sää oli silloin lähes lumetonta, tiet olivat jäässä ja silloin tällöin taivaalta satoi lunta. Ei tarvinnut kaatua pyörällä, ei tarvinnut miettiä onkohan aura jo käynyt. Matkaa taitettiin lähes tunti joka aamu ja illalla samainen matka taittui reilussa puolessa tunnissa. Molemmat olimme vuorauttu heijastimien peittoon, samoin kuin kärrytkin. Toisinaan vastaan tuli ihmisiä, jotka olivat katselleet meitä ikkunasta aamuisin ja eräs äiti sanoi lapsensa aamuisin odottaneen meitä!

Ihanin kokemus olkoon kesän ainoan näkemäni varsan syntymä. Muutama viikko meni jännittäessä iltaisin, joko tänä yönä. Jo päivällä, 7.7., syntymä oli varmaa. Pääsin/jouduin vetämään maaston sinä päivänä, alkumatkan puheenaihe olikin vain ja ainoastaan se, jos Ruusu sattuisi varsomaan lenkkimme aikana. Onneksi niin ei käynyt ja ilta huipentui telkkarista seurattavaan varsomiseen, jota loppujen lopuksi avusti tamman omistaja. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

10.8.2014

Klipaten

Olen aina ollut hevosten klippaamista vastaan. Miksikö? Varmaan sen takia, että loimittaminen on erittäin työlästä ja joutuu aina miettimään millä takilla hevonen juuri tällä säällä pärjää ulkona. Omani kohdalla olen useana talvena todennut, etten edes liikuta Petteriä niin, että se hikoaisi pakkasilla. Kovimmilla pakkasilla olen pystynyt ratsastamaan ilman loimia sun muita, ilman satulaa, että olen itsekin pysynyt lämpöisenä. Sitä paitsi, onhan siihen syy, että hevosella kasvaa karva! Miinuksena loimittamiseen on myös se, että loimet hinkkaavat hevosta, jos ne eivät sovi täydellisesti. Ja kuten arvata saattaa, täydellisesti sopivia loimia on todella vaikea löytää. Kuitenkin on keksitty lapasuojat, ja mitä niiden hintapolitiikkaan tulee, niillä osataan rahastaa.

"onhan siihen syy, että hevosella kasvaa karva!"

 

Eilen, maanantaina kävin ostamassa lapasuojan Petterille ja järkytyin hinnasta: 31€. Kyllä, 31€. Uskomaton hinta tuollaiselle pienelle kankaan palalle. Tuolla hinnalla saa jo loimia. Itsehän ostin 2kpl Eskadronin uusia toppaloimia yhteensä 110€ posteineen päivineen. Miksikö olen varautunut nyt tulevaan talveen toppaloimilla? Olen päättänyt klipata Petterin. Klipperikin on jo puheissa ostettu, se saattanee saapua ensi viikolla. Loimitus- ja klippausohjeita olen kysellyt edellisen tallin ammattilaiselta, Peten omistajalta. Hän myös kannusti minua, mutta ei painostanut. Sain myös suosituksen hankkia kerralla kunnon loimet, jos vaikka sattuisin innostumaan klippauksesta ja tarve tosiaan olisi myös ensi talvena. Pelottaa vain ajatus siitä, että olen viimeksi klipannut hevosen koulussa n. 2-3 vuotta sitten. Silloinkin jännitti kamalasti, mutta hetken klipattuani sehän alkoi tuntua jo helpolta. Pelottavaa se toki oli koko ajan, sillä lampaita kerittäessä minua aina peloteltiin haavojen tekemisellä.

"Pelottaa vain ajatus siitä, että olen viimeksi klipannut hevosen koulussa n. 2-3 vuotta sitten."

 

Odotan innolla, että pääsen klippaamaan Petterin, mutta silti se kovasti mietityttää. Onko se kuitenkaan oikea ratkaisu, ollaanhan me ennenkin pärjätty karvojen kanssa. Tilanne on kuitenkin hieman toinen kuin edellisinä kolmena vuotena. Nyt en pysty enää olemaan tallilla koko iltaa, sillä meillä tosiaan on säännöt ja talli menee kiinni. Muistaakseni olen monesti sanonut, että Petteriä ei koskaan klipata ja nyt joudun syömään sanani. Syteen tai saveen, tänä talvena kokeilemme mennä ilman karvoja. Tämän jälkeen olemme paljon viisaampia.

Mitäkö minulle kuuluu?

Ellu on höpöttänyt sitä sun tätä ja nyt on mun vuoro kirjoittaa. Voisin kertoa tämän teille tanskaksikin, mutta koska olen jo monta vuotta asustellut Suomessa, ajattelin käyttää maan kieltä. Näin elokuun loppu vaiheilla on hyvä muistella kulunutta kesää ja aurinkoa <3

Kesäni on ollut loistava aikoihin! Toki jalkani oli pitkään todella kipeä vaikka sitä yritettiin hoitaa. Lääkärissäkin käytiin ainakin kaksi kertaa kesän aikana. Ötököitä on ollut aivan valtavasti ja minulle puettiin päähän vielä tyhmä seepra pipo ja myrkkyä on ruiskutettu. Hirmuisesti on myös kutittanut! Ja koska olen hinkannut itseäni pitkin pihaton seiniä, kengittäjä laittoi ryntäisiini ja häntääni pahan hajuista tervaa, mutta kumma kyllä, se auttoi!!!

20.7.2014

Loistavaa on ollut myös se, että olen saanut olla kavereiden kanssa laitumella! Ensin jouduin olemaan koko ajan yksin, pääsin kyllä laitumelle. Onneksi kuitenkin pian tajuttiin että voinhan minä poikien kanssa viettää päivät! Sain hetkeksi myös yökaveriksi Sailan, mutta koska en uskaltanut levätä kunnolla, jouduin taas olemaan yksin. Lopuksi vaihdoin pihattoa, jossa asustelen edelleen. Ennen siellä asui Hopo ja Peikko, sitten Peikko muutti muualle. Päivisin Peikko ja uusi hevonen Tare oli meidän kanssa laitumella.

Tässä me pojat laitsalla 20.7.2014

Nykyisen olemme Hopon kanssa kahdestaan yöt ja päivät. Pääsemme jatkuvasti myös laitumelle, pitkään aikaan siellä ei kuitenkaan ole ollut kunnolla ruokaa, joten olemme päässeet iltaisin kauemmaksi syömään kunnon vihreää! Kesästä täytyy osata nauttia, se on kuitenkin vain kerran vuodessa.

Samoin kuin ystävistä! 25.8.2014

Minä ja Hopo rehevämmällä laitumella 23.8.2014

Mikäs tässä kun luottamus kohdallaan, naapurin mummo vahtii untamme. 19.7.2014

Ja mitä liikuntaan tulee, niin olen liikkunut enemmän kuin milloinkaan! Samoin selässäni on käynyt kesän aikana enemmän uusia ratsastajia kuin moneen vuoteen yhteensä. Olen myös muistanut juksata heitä välillä! Mukavinta on ollut mennä maastossa lujaa, sen jälkeen kun jalkani kokivat ihmeparantumisen. Yhtenä lauantaina pystyinkin liikkumaan täysin normaalisti! Sillä viikolla toki kävimme lääkärissä ja jouduin viettämään yhden yön yksin. Toki on ollut mukavaa kun olen saanut kantaa pieniä ratsastajia selässäni tai kärrytellä heitä ja silloin olen saanut aina paljon rapsutuksia ja haleja! Kerran jopa annoin heidän tulla luokseni kun makoilin.

Yö yksin. 22.7.2014

Satulan sovitus päivänä mua kiinnosti näin paljon! 19.8.2014

4h retkellä laavulla Riinan kanssa. 30.8.2014

Olen käynyt myös muutaman talutuskeikan tekemässä, joiden palkoilla Ellu on ostanut minulle back on track suojia ja maksanut kengityksiä. Kuulemma oli mun vuoro tarjota! Olisin ite halunnut vain porkkanoita ja banaaneja, kuulemma niin isoilla summilla ei voi ostaa vaan herkkuja... aika tyhmää vai mitä?

Tupaswillassa keski-aika markkinoilla 15.6.2014

Huippua on ollut myös käydä uimassa! Tai ennemminkin kahlaamassa, koska en oikein uskalla uida kuin pieniä pätkiä ja vain jos Ellu pitää minusta huolen. Kerran olen myös päässyt hyppäämään esteitä ja se vasta mukavaa olikin! En ymmärrä miksei niin voitaisi tehdä useammin kun kerran on kenttä ja hyvät esteet.

Kesän ensimmäinen kahlaus. 29.6.2014

Tämän kesän avulla jaksaa oikein hyvin tulevan talven pakkaset, lumet ja kuivaheinät! Toiveissa yhtä ihana kesä ja kaverit ensi vuonna. Ensi viikolla on kuulemma aika sanoa heipat Hopolle ja muille, ikävä tulee, mutta eiköhän me vielä nähdä! Unelmissa ainakin.

Rakkain laidunterveisin Petteri. 20.8.2014

Lihava poni

Laiduntarjoilu jatkukoon! 25.8.2014

Mikäs sen mahtavampaa kun käydä syömässä kunnon pitkää heinää toisella laitumella... ainakin Hopon ja Petterin mielestä. Tein ukkeleille minilaitumen toiselle pellolle, jossa on vielä pitkää heinää. Kerrankin kun on mahdollisuus oikeisiin laitumiin, kai ne täytyy hyödyntää! Talvella ehtii syödä kuivaheinää ja olemaan tarhoissa.

Hopo & Petteri 25.8.2014

Omaan tarhaan jouduttua voi kaveria hieman rapsuttaa. Tai ei huono ole tarjoilu sielläkään, nimittäin pojilla on portti auki laitumelle. Välillä on myös mukava nuolaista kivennäistä kiposta.

25.8.2014

25.8.2014

Petterin tyylinäyte irtojuoksutuksesta. Kenties pupulle sukua? Helppoa liikuntaa minulle. Hopon ja Petterin irtojuoksutus kentällä, kun molemmilla aivan älyttömästi virtaa. Ja jotain on melkein joka päivä tehtävä, on nimittäin kiloja tullut lisää! Chia-siementen laihduttava vaikutus taitaa olla totta. Nimittäin mikään muu ei ole muuttunut, jätin vain chian ruokinnasta pois viikoksi. Ellei sitten hiekkaa ole kertynyt liikaa...

Gamma

Kuuntelin aamulla Tarea ruokkiessani, että mikä ihme rapisee rehuvarastossa. Kukas muukaan siellä kun Gamma syömässä Mooneyn väkirehuja. Tai pikemminkin keräämässä parhaimmat päältä, eli leivän palaset.

24.8.2014

Sunnuntai ajelulla, mukana matkassa oli Susanna Riinalla. Mukavan reipas kärryajelu mahtavassa illassa. Jos tämän päivän sovitettu satula oli huono, niin ainakin kärrylenkki oli onnistunut ja hyvä! Näissä tunnelmissa on hyvä polkaista viimeinen viikko käyntiin, Petterin laidun"loma" kyllä vielä jatkuu, mutta minun on aika palata arkeen.

Hyvä päivä!

Vihdoin uskallan sanoa sen ääneen, Petterillä on puhtaat liikkeet! Lauantaina 9.8. menimme ravissa ensikertaa puhtain askelin. En uskaltanut muuta kuin toivoa, että jatkuvat jalkavaivat olisivat jo ohi. Nyt olen saanut asiaan varmuuden ja uskalsin tänään pitkän tauon jälkeen hypätä! Miten me nautimmekaan! Torstaina kyllä hypytin Petteriä liinassa, mutta eihän se sama asia ole kuin itse hypätä. Huominen tuo varmuuden siitä, onko jalat nyt oikeasti kunnossa. Oikea vuohinen turvottelee lähes jatkuvasti, mutta uskon sen johtuvan nuljuluun tulehduksesta. Tarkoituksena on nyt pitää muuten jalat turvottomina kylmäämällä ja savihoidolla.

Kilojakin on lähtenyt, mutta urakkaa on vielä monta kiloa.

Terveillä jaloilla laihduttaminenkin on paljon helpompaa ja mukavampaa! Lyhyessä ajassa olen saanut uskomattoman määrän painoa pois ponilta (kiinteytynyt, ei laihtunut!!!), enkä ole edes ruokintaa muuttanut, isontanut vain laidunta ja lisännyt liikuntaa. Nyt kun saan Petterin normaalipainoiseksi, ehkä hieman sporttikuntoiseksikin, ei kiloja tule enää lisää koskaan! Ei ainakaan, että kaikki siitä jaksaa jauhaa vaikka asian tiedän kyllä. Mieluummin lihava kuin hiekkaähky joka viikko. Onneksi siihenkin on löytynyt ratkaisu ;)

Tällaiset vaaleanpunaiset poistuivat Petterin kavioista 8.8.

Loistavia uutisia myös kengityksen tiimoilta! 6vk nuo miehekkään vaaleanpunaiset mömmöt ja vihreät pohjalliset olivat saaneet aikaan sen, että kavionpohjat olivat vahvistuneet. Toki osasyynä voi olla se, että vihdoin! biotiinin syöttö näkyy ja kaviot kasvaa! Ei ehkä vielä normaalia vauhtia, mutta kasvavat ja sekös mikä on tärkeintä! Laitettiin enää siis vain pohjalliset, ehkä saamme nekin kohta pois.

Hippoterapiassa

8.7.2014

Petteri & Saila

Välillä on mukava sukeltaa, parhaimmillaan meni jopa silmätkin veden alle :)

Ja herkut matkassa...

4.8.2014

Lumpeetkin on hyviä :)

Klinikalla osa 3

Loppuihan se itsehillintä. En pystynyt enää katsomaan ponia, jonka jalka on niin turvonnut että sen näkee kaukaa. Romahdin siis yhtenä päivänä kun hain pojan käytävälle hoidettavaksi ja soitin klinikalle kysyäkseni, mitä tuon kanssa pitäisi tehdä ja onko ylipäätään mitään tehtävissä. Kerrottuani tilanteen, meinasi heppu puhelimen toisessa päässä, että voi olla vanha vaiva tai sitten hankkarin päässä jotain. Ei muuta kuin kuskille soitto ja varattiin aika seuraavalle päivälle eli 21.7. Ja kuten jokainen osaa laskea niin ei ollut kulunut kuukauttakaan viimeisestä klinikkareissusta. Ei kiva...

Klinikka aamuna Petteri teki vielä ratsastustunnin. Silloin en itse edes muistanut enää, että olimme iltapäivällä klinikalle matkaamassa. Ennen klo 15 olimme Laukaan klinikan pihassa ja jäimme odottelemaan tuomiota. Vihdoin ja viimein pääsimme sisään ja kohta eläinlääkäri saapuikin kyselemään lisätietoja ja kokeilemaan jalkoja. Taivutettiin etuset. Meni huomattavasti paremmin kuin viimeksi. Vej oli enää vain 1/5 ja oej 0/5. Menimme vielä maneesiin juoksuttamaan ympyrällä. Vej oli nyt 2/5. Hoitava eläinlääkäri meinasi, että Petteri on vaan niin lihava ettei jalat kestä. Piikitti molemmat etuset vuohisesta ja polvitaipeesta. Polvitaipeessa oli niin paljon nestettä, että se tuli ulos kun ell laittoi piikin. Mainitsi myös että kuvissa näkyi muutosta kehärenkaassa, mutta sanoi ettei tarvitsisi huolehtia. Kuvia en kuitenkaan saanut edes pyynnöstä mukaan.

Ehkä siis vaan luotamme, ettei tarvitse olla huolissaan (vaikka olen silti). Hoitona jokaisen liikutuksen jälkeen kylmäys vedellä molempiin etusiin, jonka jälkeen laitetaan savet. Liikutuksen aloitettua jalat ovat pysyneet ihan ok kunnossa, hieman oej on ollut turvoksissa, mutta ylempää jalat ovat hyvin kuivat. Nyt en vie ponia enää klinikalle ennen kun se vikoo. Olkoot jalat turvonneet jos ovat hoidosta huolimatta. Tottahan se on, että Petteri on lihava, mutta ei läheskään niin lihava kuin mitä on aiemmin elämässään ollut ja se on jo jotain. Alle kuukaudessa myös painoa on lähtenyt valtavasti ja poni on kiinteytynyt. Nyt pitäisi vain jotenkin saada poni laihtumaan (kiinteytymään) ja samalla pitää jalat kuivina.

Klinikalla osa 2

Ei kestänyt kauaakaan kun Petterin oikea etunen alkoi taas turvottelemaan. En ottaisi sitä niin vakavasti, jos se voisi jotenkin olla meille normaalia, mutta koska ei ollut aloin kaikin tavoin hoitamaan jalkaa. Koitin ensin liikuttaa, kylmätä ja laittaa erilaisia linimenttejä. Soitin lopulta klinikalle ja kysyin neuvoa. Käskivät kylmätä ja liikuttaa kevyesti, tarkoittaen käyntiä ja pikkuisen ravia. Teimme siis näin.

Ennen juhannusta päätin soittaa lähimmälle klinikalle ja kysyä heidän mielipidettään. Uusi aika varattiin tiistaille 24. päivä, nimittäin nuljuluun tulehdus vaatii usein toisenkin hoitokerran, kuulemma. Siihen asti pitäisi liikuttaa puolinormaalisti, mitälie sekin tarkoittaa... Menimme ensin rauhassa; paljon käyntiä ja pikkuisen ravia, kunnes päätin että ompahan turvoksissa kun liikuttaa kunnolla. Sunnuntaina oli vuorossa siis irtohypytys ja koska jalan turvotus laski linimentin laiton jälkeen, maanantaina oli laukkapainotteinen tunti.

Vihdoin klinikka-aamu koitti ja poni lastattiin traileriin, jota ystävällisesti tallin toinen yrittäjä lähti vetämään. Klinikalla ei ollut paljon ruuhkaa ja pääsimme melkein heti hoidettaviksi. Ensin eläinlääkäri tutki Petterin vuohiset ja totesi heti, että "poni on kovin pyöreässä kunnossa". Niin kuin en tietäisi... Lähdimme tekemään taivutuskoetta, joka oli huomattavasti helpottavampaa kuunnella kuin viimeksi. Kuulin askeleista, että poni ei reagoinut enää niin kovasti. Lähdimme juoksuttamaan liinassa ensin maneesin pehmeällä pohjalla kaikki askellajit ja sitten asfaltilla käynnin ja ravin. Maneesissa poika meni hyvin, mutta ei enää kovalla pohjalla.

Hoitava ell päätti puuduttaa vasemman vuohisen pois ja katsoa mitä tapahtuu. Pieni muutos, mutta ei suurta. Seuraavaksi keskikorkea eli kavio pois. Vaihtoi toiseen jalkaan. Päätti siinä sitten kuvata etukaviot ja tyrkkäsi rauhoitetta poniin!!! En ollut uskoa! Ei edes voitu kysyä niin kuin Kaustisella, että tarviikohan tämä rauhoitusta röntgeniin. Tässä vaiheessa ajattelin, että taas turhaa lääkkeiden pistämistä. Aivan hävetti ja eniten suututti!

Kuvista paljastui vain ja ainoastaan liian matalat kavionpohjat ja lääkkeenä pohjalliset sulana aikana. Siitä kuulemma johtuu turvotus. Kipulääkettäkin määräsi 10 päiväksi ja sen aikaa kävelytystä. En oikein ymmärtänyt miksi... Kovasti kyseinen eläinlääkäri jaksoi meuhkata liian lihavasta ponista ja mainitsi vielä päälle, ettei kannata syöttää mitään ylimääräisiä rehuja.. niin mitähän ne olisi; kivennäinen, biotiini namino vai psyllium? Hah!

Näin jälkikäteen ajateltuna, ei ollut kummoinen reissu. Oikeastaan käynnillä sain tietää totuuden kavioista ja pohjien kunnon, mutta en sitä mitä lähdin etsimään. Keskiviikkona poika sai pohjalliset ja vielä jotain vaaleanpunaista mönjää kavioon ja 5 päivän jälkeen oikea etunen oli turvoksissa vieläkin. Kylmätty on ja menty eläinlääkärin ohjeen mukaan, mutta turvotus ei laske. Kun Petteri kerran kulkee puhtaasi, menkööt. En ala ponia säästämään, se menee kun se menee jos eläinlääkärit ei osaa sanoa mitä tehdä. Normaaliahan ei kuivajalkaisella hevosella tuollainen turvotus ole, mutta...

Uusi talli, uudet kujeet

Kujeet tosiaankin. Muutimme minun työssäoppimispaikalle Laukaan Valkolaan 1.6. Petterille luvattiin tarhapaikka, mutta pihatosta ei ollut mitään puhetta. Olin luullut, että talli on karsinatalli, mutta positiivisesti yllätyin kun kaikki hepat asuivatkin pihatoissa. Petteri sai ihan oman pihaton minitarhalla, josta pääsee portin aukaisemalla laitumelle. Hetken annoin pojan kotiutua, kunnes lähdimme tutkimaan maastoja.

1.6.2014

 

 

Heti kun lähdin tallin pihasta Petteri alkoi huudella ja aina kun joku vastasi, hirnuminen vain yltyi. Poika tuntui olevan niin innoissaan, kulki kuin mikäkin ori. En ollut uskoa silmiäni kun pääsin pidemmälle tietä pitkin. Maisemat olivat niin mahtavat! Tiet olivat hyvässä kunnossa ja metsäpolkuja lähti joka suuntaan. En tiennyt mihin mennä, jatkoin vain suoraa tietä pitkin ja lopulta käännyin takaisin ja menin toista kautta tallille. Tottakai minun oli pakko tutustua lehmiin:

1.6.2014 Petteri tutustuu lehmiin

Ensimmäisella viikolla ukkonen yllätti meidät. Yllätyin kun hevoset jäi ulos ukkoseen, mutta eniten minua jännitti kuinka Petteri käyttäytyy. Olin valmis hakemaan pojan sisälle, mutta turhaan. Edellisten myrskyjen aikana poika on ollut aivan vauhkoja ja nyt tämä ei piittaa mitään! Ainoastaan siinä vaiheessa kun lantalan kattoon osui salama.

6.6.2014 Petteri nauttii ukkosmyrskystä

Sunnuntaina kävimme ensimmäisella neljän tunnin retkellä. Mukana oli aloittelijoita, joten meno oli kuntoutuksessa olevalle oikein hyvä. Menimme paljon käyntiä ja muutaman todella lyhyen ravipätkän. Pysähdyimme laavulle syömään eväät, jonka ajaksi hevoset sidottiin kiinni puiden väliin vedettyyn naruun. En ollut uskoa, kun Petteri jäi kiltisti seisomaan eikä edes yrittänyt syödä eikä pyöriä. Poika otti siinä päiväunet, että oli taas virkeä lähtemään kotimatkalle.

8.6.2014

Ja olihan maanantaina ansaittu vapaa päivä:

9.6.2014

9.6.2014 Petteri ja Peikko

Viimeiset 3 viikkoa

Liian pitkään olikin mennyt ilman ongelmia, kunnes eräänä sateisena kylmänä sunnuntaina Petteri päätti ruveta riehumaan kylmissään tarhassa. Pukitteli ja laukkaili, oli niin muka kylmissään. No olihan silloin kylmä ja yksi vapaa takana, mutta ei nyt olisi aivan itseään rikkoa tarvinnut.

Maananatai, tiistai ja vielä keskiviikkokin meni mukavan tietämättömänä tulevasti, käytiin ajelulla kaverin (Eemelin) kanssa ja pellolla tehtiin viimeiset kunnolliset koulutreenit. Torstaina 8.5 päätin sitten lähteä hiukan maastoilemaan ratsain pitkästä aikaa. Meno oli mukavaa, mutta kun aloin ravaamaan kaikki ei ollutkaan kunnossa. Ajattelin tietenkin, että arkoo kavion pohjiaan koska ei ollut etukenkiä ja olihan se suuri muutos mennä ilman kenkiä pohjallisten jälkeen. Käännyin takaisin ja meninkin viimeisellä kääntämättömällä pellolla, eihän se siinä arkonut, testasin kaikki askellajit.

Perjantaina yritin uudestaan mennä maastoon, ei onnistunut vieläkään. Nyt ontui ja pahasti, eikä halunnut mennä ravissa niin kuin eilen. Takaisin tallilla osittain taluttaen ja pihassa muutama kierros ympyrällä kaverin analysoidessa. Ontuu ja pahasti ontuukin, ilmeisesti oikeaa etustaan ja tasapainottaa päällään. Pystyy mennä vasempaan kierrokseen, oikea mahdoton. Talliin ja liikutus olikin siinä.

Maanantaina 12.5 lyötiin uudet kengät, siinä vaiheessa kenkiä oli jäljellä 0. Elättelin toiveita että pääsisin liikuttaa poikaa taas oikein kunnolla, oli kun kerännyt sen verran virtaa. Testijuoksutuksessa paljastui karu tosiasia keskiviikkona, on ep, huomattavasti parempi kuin viime viikolla, mutta ei kunnossa. Mietin, että soitan ell, mutta päätin kuitenkin odottaa. Tämä viikko meni talutellen ja vapaalla. Sunnuntaina 18.5 olikin näytön paikka. Jos yhä ep, soitan maanantaina ell. Tallikaveri analysoi taas vieressä, ep ja huonompi kuin keskiviikkona. Ei hyvältä näytä. Teimme omia diagnoosejamme viikkojen aikana, joka ei ollut kannattavaa, koska niitä alkoi pelkäämään.

Pääsimme heti keskiviikkona 21.5 Kaustisen klinikalle ja ensimmäisenä, onneksi, ell poisluki jännevamman. Taivutuskoetta tehdessä olin menettää toivoni pojan ontuessa jokaista jalkaa vuorollaan, toista pahemmin kuin toista. Sehän oli melkein selvää mitä seuraavaksi, nimittäin kuvataan. Omia diagnooseja kavereiden kanssa ennen kuin meidät heitettiin ulos kuvauksen ajaksi. Meitä pidettiin oikein kunnolla jännityksessä, kun ell oli jotain muuta selvitettävää ennen kuin ehti katsoa kuvat. Lopulta diagnoosin kuullessani helpotuin, koska tästä voidaan parantua. Hoitona nuljuluun tulehdukseen oli piikitys + asteittain liikunnan lisääminen. Petteri ei tarvinnut rauhoitusta koko aikana, piikitettiin vaan että minä pidin päästä kiinni ja silittelin poikaa. Vuorokauden vietti ulkona hyvin pienennetyssä tarhassa ja sen jälkeen pääsi taas rakkaan paalinsa luo. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Pepan pieni tarha

Ajoa, hömpöttelyä, kisoja...

Aloitetaan esteratsastuksen kilpailuharjoituksista, jotka järjesti me heppapuolelaiset pääsiäisen jälkeen 23.4. Osallistuimme Petterin kanssa pienimpään luokkaan mitä oli tarjolla ilman uusintaa. Luokkamme oli siis 50-60cm ja osallistujia oli hurjat 2 kpl, kaikki puhtaan radan suorittaneet palkittiin. Sain Petterille koppikyydin tallilta maneesille, joka oli kyllä suuri helpotus pitkän koulupäivän jälkeen. Laitoin ponin kuntoon kaverin kanssa hyvin pikaisesti, koska aikaa ei todellakaan ollut paljoa. Pikainen radan kävely ja ei muuta kuin selkään ja lämmittelemään. Alkukäynnit otin ulkona ja radan ollessa suurin piirtein valmis, ravit ja laukat ennen verkkaesteitä. Ensimmäiset hypyt meni ihan hyvin, kunnes ratamestari tuli valittamaan radasta rakentajille ja sitä piti alkaa korjaamaan. Aikaa oli niin paljon, etten tiennyt mitä olisi kannattanut tehdä; hypätä, kävellä, seisoa... Sain hyvän ja kannustavan neuvon ystävältäni, jolla on samalla tallilla hevonen, Meidän täytyy mennä yhdessä esteet, nyt näyttää että vaan minä menen, vaikkakin todellisuudessa Petteri meni ja minä mukana. Piti keskittyä viimeisiin kolmeen askeleeseen. Seuraavat hypyt menimme yhdessä ja poni hyppäsi todella hyvin. Tarkoitus ei ollut voittaa, vaan tehdä parhaamme. Nämä olivat toiset estepuolen harjoituskilpailut ja ensimmäinen pysty luokka. Ongelman varmasti toisi radan kolme okseria. 12 virhepistettä eli 3 puomin pudotusta. Menimme yhdessä radan ja poni oli aivan mahtava. Okserit eivät olleet pahimmat vastustajamme. Voittajina on aina hyvä lähteä kotiin. Sijoitus 2/2.

28.4. Sain kaverini ajamaan Petterillä ja lähetin hänet matkaan yksin. Olihan poika mennyt jo kerran hyvin kärryt perässä tänä keväänä. Onneksi tämä reissu meni hyvin, ilman mitään ongelmaa. Uskalsi kuski jopa puhelimessa puhua lenkin aikana.

Samalla viikolla vain humputtelimme, kävin ajamassa uudestaan ilman ongelmia ja vielä kaveri tuli suokillansa mukaan, menimme toki hyvin rauhallisesti. Ehkä Petteristä tulee vielä ajoponi.

Kieli kiinni

Kohta kolmisen viikkoa ollaan menty kieli kiinni ja limaa ei ole tullut suusta, tai ainakaan samoja määriä mitä aiemmin. Taisimme vihdoin saada oikean diagnoosin eläinlääkäriltä. Laukaan eläinlääkärikään ei löytänyt Petteristä mitään ihmeellistä, hän epäili kurkunkannen toimivan väärin. Sylkirauhaset ja imusolmukkeet olivat myös turvoksissa, syytä siihen ei tiedetty. Mitään neuvoja emme saaneet, eikä verikokeita suostuttu ottamaan edes varmuuden vuoksi. Myöhemmin luin netistä monesta eri lähteestä, että kieli ja suu kiinni. Kokeiltiin ja toimi. Tällä viikolla juoksutin pojan ilman kielisidettä pelkästä riimusta ja röhinän jälkeen valui kuola suusta. Toivoisin silti, että mahdollisesti kesällä laitumelle siirtymisen jälkeen otettaisiin verikokeet jos sylkirauhaset ja imusolmukkeet ovat yhä turvoksissa.

7.4. hypittiin hieman ojan yli juoksutuksen yhteydessä. (Kuva: Viivi)

Jonka jälkeen oli hyvä pukitella liinassa ja harjoitella laukannostoja. (Kuva: Viivi)

11.4 sain kaverit suostuteltua vikeltämään Petterillä. Poika käyttäytyi taas erinomaisesti! Ei piitannut mitään vaikka seisottiin selässä, mentiin kaksi päällä oikein ja väärinpäin käynnissä ja ravissa, laukkaakin kokeiltiin kaksi päällä oikein päin. Lopuksi jokainen pääsi vielä hyppäämään ojan yli, tällä kertaa Petterin peppukaan ei noussut taivaisiin.

Keskiviikkona 16.4 uskaltauduin vihdoin ajamaan yli kuukauden tauon jälkeen. Olin tehnyt hyvän suunnitelman ja toivoin todella sen toimivan. Onneksi tallillla oli irtipäästäjä ja pääsimme tallista hyvin. Menimme koko matkan pientä hölkkää ja testailin, minkälaisella päällä Petteri oli. Onneks joutsenia ei näkynyt, huudoista poika ei onneksi välittänyt. Päätin kääntyä 4,5km jälkeen turvallisesti pellon kautta käynnissä kaikessa rauhassa ja jatkoin heti ravilla tielle päästyäni. Odotin hirveää kiihdytystä, mutta sitä ei tullut koko matkalla. Ihanaa! Nyt pystyn taas ajamaan, tosin taktiikkaa muuttamalla, että pääsemme hieman reippaamminkin. Ehkä meidän molempien traumat on nyt mennyttä ja ajaminen on taas mukavaa kaikin puolin molemmille : ) ..tai sitten Petteri ei vain jaksanut keppostella..

Viikolla 13

24.3 olimme Susanna Kuparin valmennuksessa josta emme saaneet paljon irti.

25.3 kävimme maastoilemassa ihanassa auringonpaisteessa. Pääasiassa menimme käyntiä, koska rankka viikko oli vasta alkuvaiheilla. Mennessä meno oli niin laiskaa että suunnitellun 30min ratsastuksen siaan olimme reissussa yli tunnin.

26.3 oli vihdoin kauan odotettu klinikkareissu. Aamu ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla; olimme päättäneet hakea kopin vasta aamutuimaan ja kuinkas sattuikaan että koppi oli jäänyt edellisiltana auki ja jäätynyt maahan kiinni. Kuuman veden avulla saimme lastaussillan vihdoin kiinni ja lähdimme kohti tallia. Onneksi Petteri on helppo lastata, tai ainakin ennen oli. Tänä aamuna tietenkin poni meni koppiin mutta ei suostunut seistä paikalla sen aikaa että takapuomin olisi saanut kiinni. Toisella yrittämällä onneksi olimme ripeämpiä ja matka alkoi, vain hieman myöhässä.

Saavuimme perille vain 10 minuuttia myöhässä, mutta jouduimme odotella melkein tunnin omaa vuoroa. Petteri käyttäytyi juuri niin kuin viime kerrallakin kuljetuksen jälkeisen taluttelun aikana; eli ei malttanut kävellä, meni aivan uskomatonta ravia ja hirnua muiden hevosten perään. Sisällä seisoi kuin tatti. Tuntui että klinikaltakaan emme oikein saaneet mitään irti. Oli ainakin keuhkot kunnossa.

Ensimmäinen ruusuke

Illalla oli vuorossa kouluratsastuksen kilpailuharjoitus, jonka lämmittelystä myöhästyimme vain sen vuoksi että se oli alkanut 15 minuuttia ennemmin kuin piti. Toisaalta se oli hyvä, olimmehan me jo kävelleet tallilta maneesille noin 2,5km. KN-special meni paljon paremmin kuin viime kerralla, josta olen todella tyytyväinen, tuloksena jaettu 6. sija prosentein 56,0 (vain 2% vähemmän kuin viime keväänä). C-luokkaan olin saman verran tyytyväinen ja yllättynyt/järkyttynyt, voitimme luokan prosentein 55,23 (vain noin 3% vähemmän kuin viime keväänä). 1. sija oli kuitenkin jaettu, koska parhaat pisteet vei kilpailun ulkopuolella ollut ratsukko. Hyvä fiilis näistä kisoista.

27.3 Olimme Kati Mallatin estevalmennuksessa. Petteri oli yllättävän energinen vaikka takana oli raskas viikko. Valmennus meni hyvin ja tästä saimme enemmän irti, poni on vielä niin kehitysvaiheessa esteiden kanssa, niin kuin on myös ratsastajansakin.

Parhaat ystäväni

Minulla on ollut todella huono tuuri eläinteni kanssa, tai sitten eläinkantani alkaa olemaan jo niin vanhaa, että se on väistämätöntä.

Nalle

Toukokuussa 2011 Nallelta meni etukäpälä poikki, eikä hänellä ollut ikää vuottakaan. Se ei onneksi ollut avomurtuma ja pieneläinklinikalla ehdotettiikin lopetuksen lisäksi kipsiä. Kipsaukseen päädyttiin kanin nuoren iän vuoksi. Ensin pidettiin sitä noin 6vk ja kontrollin jälkeen toiset 6vk. Eläinlääkäri sanoi, ettei ollut ikinä aiemmin tehnyt kanille vastaavaa, mutta vakuutti sen onnistuvan ilman suurempia ongelmia. Nalle ei vaikuttanut kipeältä, vaikka varmasti sitä oli. Reipas pupu kuitenkin selviytyi tästä hyvin.

Heinäkuussa 2013 Nalle koki saman kohtalon, mutta takajalkaan. Nyt ei hyvältä näyttänyt. Lähdin viemään häntä samaiselle klinikalle, arvatenkin tiesin mikä oli edessä. Ei auttanut, oli pakko lopettaa. Nalle oli todella huonossa kunnossa ja jo kerran tämän kokeneena, olisi vain parempi antaa hänen mennä. Sinä samaisena päivänä Nalle lopetettiin ja nyt hänen lepopaikkansa on Vahangalla, siellä missä hän on syntynytkin.

Nallen ensimmäinen onnettomuus tapahtui hänen synnyinkodissaan. Hän oli todella innokas kaivaja ja oletettavasti etukäpälä jäi kiinni lattian ja seinän väliin tai kalteriin, josta riuhtoessaan meni poikki. Toinen onnettomuus tapahtui meillä kotona tarhatessa. Olin ollut täysin vakuuttunut, että meidän tarha oli turvallinen myös Nallelle, mutta olin ilmeisen väärässä. Sen jälkeen kyllä aitaus meni korjaukseen ja mahdollisesti tulevaksi kesäksi teen kokonaan uuden.

Tähti, Timmy & Nalle

Kulkuri II

Vain neljän kuukauden ikäisenä Timmy repi veljensä Kulkurin selän auki. Tuloksena oli iso haava, josta näkyi ihan selvästi lihakset. Mitään muuta ei ollut rikki kuin nahka. Ei muuta kuin eläinlääkärin vastaanotolle poika ommeltavaksi. Pelkäsin, että kaveri ei selviä tästä. Itse sain olla pitämässä pupun korvia ettei ne menisi haavaan, koko ajan seurasin kuitenkin hengitystäkin. Niin vain selkä saatiin ommeltua ja jatko olikin ratkaiseva. Seuraavat päivät Kulkuri vietti kuivaushuoneen lämmössä saaden säännöllisesti antibioottia pistoksina. Niin vain kävi, että tämä kaveri selvisi vain säikähdyksellä.

Seuraavana päivänä tapahtuneesta meidän olisi pitänyt lähteä kastraatioon molempien poikasten kanssa. Matkassa oli kuitenkin vain Timmy, jolle olin vihainen. Mietin kauan vienkö Kulkuria jatkossa kastraatioon ylipäätään, mutta lopulta 8kk ikäisenä hänkin sai saman kohtalon kuin talon muutkin pojat.

Eilen huomasin Kulkurin kyljessä patin ja lähdin selvittämään asiaa. Vaikuttaisi olevan rasvapatti, toivon ainakin niin. Miten huono onni voi kanien kanssa olla? Luulen, että jatkossa siirryn vain rotukaneihin!

Petteri 17.3.2014 aamuheinillä

Eilen nousseen epätoivon myötä tänä aamuna taas muistin miksi oikein teen tätä, miksi minulla ylipäätään on eläimiä. Lähdin matkaan kaverin pyörällä, joka on todella raskas polkea (omastani on kumi puhki). Oli kylmä, koska en osannut pukeutua oikein. Minun piti hoitaa tänä aamuna aamutalli; viedä ponit ulos ja kantaa vedet. Kun sain Petterin tarhaan jäin katselemaan kuinka upea näky oli, kun poni juoksi paalinsa luo hengitys höyryten ja jäi syömään heiniään. Mahtava auringon paiste. Vein muutkin hepat ulos, miten mahtava aamu olikaan. Aurinko lämmitti huomattavasti, vaikka pakkasta oli viitisentoista astetta.

Näky oli parempi kuin tuo kuva, mutta ainakin tämä muistuttaa miksi teen tätä, miksi uhraudun polkemaan lähes päivittäin tallille, säässä kuin säässä, ja hoidan kaikki heidät tunnollisesti. Ja vaikka kanien kanssa ei onni ole ollut mukanani, on se opettanut minulle paljon! Että kaikki ei olisi pelkkää huonoa sairastelua, jostain aina löytyy jotain hyvää. Olenhan saanut viettää mahtavia päiviä eläinteni kanssa, vaikka heidän elämänsä olisikin lyhyt. Ja he antavat minulle kaiken, kunhan minä annan heille kaikkeni! He ovat minun parhaita ystäviäni, olkoot välimatkaa kuinka paljon tahansa, mikään ei tule koskaan muuttamaan sitä!

Seikkailemassa

Tarkoituksena mennä reipas lyhyt lenkki, jotenkin reissu venyi kuitenkin 2,5 tuntiseksi. Sen siitä saa kun antaa ponin valita reitin.

Lähdimme suuntaan, jossa emme olleet ikinä käyneet. Minä toki autolla karhuja katselemassa, mutta Petteri ei ole saanut kuin vilkuilla sinne suunnille. Koostui toki loppulenkki normaalista lenkistämme, mutta alku oli pitkään uutta maastoa. Tietenkin lähdin hämärällä, koska en tiennyt mihin päätyisin.

En ollut täysin varma mistä meidän piti kääntyä, mutta muisin että ampumaradan kohdilta meni joku tie. Matka tuntui jo todella pitkältä sinne, mutta päätin että kerran kun lähdimme niin sitten menemme. Alkoi pimenemään, onneks kypärässäni on aina lamppu kiinni ja nyt vielä paistoi kuu pilvettömältä taivaalta. Jouduin ainoastaan luottamaan Petterin vaistoon, enhän minä voinut tietää onko karhut edelleen siellä missä viime vuonnakin, tai mitä villieläimiä ylipäätään lenkkimme varrella olisi. Pääsimme vihdoin ampumaradan kohdille ja käännyimme metsään, päätin jo siinä vaiheessa koska laukkaisimme.

Olen kerran mennyt hevosen kanssa ympäri kun tämä on astunut routakuoppaan ja tähän aikaan vuodesta uskoisin niitä taas olevan. Pelkäsin sitä, koska en voinut olla varma jättäisikö Petteri minut yksin metsään. Yhdestä kohtaa oja oli tulvinut yli ja tiellä oli aika paljon vettä, yli vaan vaikka pohjaa ei näkynytkään, pakko siinä oli tie mennä, koska autotkin ajelevat siellä. Aloin jo huolestua että olemme väärällä tiellä, mutta vihdoin tuli tuttu metsäpätkä vastaan: viime vuonna olimme nähneet siinä karhut. Nyt laukkaa ja lujaa niin pitkä matka, että olimme seuraavan aukean ohittaneet.

Tuli meitä sentään yksi auto vastaan sillä tiellä, onneksi oli fiksu ja hidasti. Olisi voinut muuten käydä huonosti niin kapealla tiellä. Matka jatkui ja luulin meneväni oikeata tietä kunnes Petteri jumitti ja jäi tuijottamaan pimeyteen. Ensin pyysin pikkuisen pohkeella, tavallaan kysyen onko poni tosissaan. Ei tehoa. Pyysin nyt kovemmin, ei mitään. Nyt tehtiin läjä keskelle tietä ja yhä tuijotettiin pimeyteen. Päätin. että nyt jos poni ei mene, käännymme takaisin. Ei mennyt vaikka aikani paukutin pohkeella, käännyin ympäri ja annoin luvan ravata. Petteri halusi laukata, annoin mennä sen pätkän. Vähän poika tais säikähtää, meinas ruveta oikee riehumaan, onneks kuitenkin rauhoittoi pian. Ei meinannut suostua mennä toistakaan reittiä ja aloin jo epäillä ollaanko oikealla tiellä. Katsoin puhelimesta karttaa ja tajusin olevani väärällä tiellä, ei kun takaisin. Päästyäni tielle, jota luulin oikeaksi tajusin että ei, ei se tämä ole. Uudestaan lukemaan karttaa ja oikealla tiellä olimme äsken! Ja ei kun takaisin...

Hetki meni, että sain Petterin menemään oikeaan suuntaan, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Lyhyempi oli kotiin tätä kautta kuin mennä takaisin tulo reittiä. Olin jo varma, ettemme löytäisi oikeaa tienhaaraa, mutta löysin tutun tien nimen joten kotiinpääsy oli turvattu. En ollut uskoa mihin tulimme, mutta oikea reitti meillä ainakin oli. Talot olivat aivan outoja pimeällä ja eri suunnasta tultaessa. Kotiin päästyämme Petteri oli aivan hikinen ja vielä kuolasi kaiken lisäksi. Lämmin vesi ei kelvannut, olisi vain pitänyt rapsutella. Koneelta katsoin vielä lenkkimme pituuden ja hämmästyin kun ei siitä tullut kuin 14km jos olisi mennyt ilman niin sanottua eksymistä.

Ajamassa

Petteri on nyt ollut vapaalla heinällä 12.2 asti eli reilun 3vk. Ainakaan ei ole ollut jälkiä maan syönnistä, joten hiekasta ei ole nyt ollut huolta, ihanaa! Maha on hieman kasvanut, mutta ei niin paljoa kuin odotin. Ylivuotisen heinän vuoksi jouduin lisäämään ruokintaan taas proteiinia, että ei lihakset tippuisi.

Karvanlahtö on ollut viimeisen viikon aikana kovassa vauhdissa, joka ilta olen hikiviilalla rapsutellut isot kasat irti. Jos nyt ihmettelet miksi hikiviilalla, niin karvaa lähtee niin älyttömästi että on vaikea kumisualla saada harjattua. Poni on nautiskellut, kun olen päästänyt irti harjauksen jälkeen normaalin karsinaan löntystelyn siasta, olen saanut `joko lopetit` katseen. Olen siis harjannut vähintään puoli tuntia, toisinaan on vierähtänyt jopa tunti.

Maanantaina uskaltauduin laittamaan taas kärryt perään, mutta tällä kertaa olin yksin tallissa. Sain valjastettua ja aloinkin miettimään kuinka tästä pääsisimme ilman suurta katastrofia. Ensin ajattelin että jätän tallin ovet kiinni, koska Petteri osaa avata ne. Päädyin kuitenkin pitämään ovet auki ja mennä vaan hyvin rauhallisesti kärryille. Sydämeni hakkasi kurkussa kun irrotin ketjut, Petteri vaikutti siltä kuin lähtisi heti kun päästän irti. Hetken hengiteltyäni ja poninkin rauhoituttua lähdin hitaasti ohjia pidellen kävelemään kohti kärryjen takaosaa, koko ajan sanomalla `prrrr`. Kuulin aivan kuin auto olisi ajanut pihaan ja menin takaisin päähän kiinni ja odotin. Ketään ei kuitenkaan tullut, joten jouduin aloittamaan alusta. Lopulta pääsin istumaan kärryille ja Petteri ei ollut hievahtanutkaan! Syvän huokauksen jälkeen annoin luvan lähteä liikkeelle.

Mennessä kaikki meni hyvin, jos ei lasketa yhtä tyhmää "säikähdystä". Muutaman kerran rikkoi laukalle, mutta ne sai hyvin alas. Takaisin kun käännyttiin niin tiesin, että jouduin tekemään koko ajan pieniä pidätteitä. Ensimmäinen pätkä mentiin suhteellisen rauhallisesti vaikka autojakin tuli muutama vastaan. Selästä mentäessä meillä on tietty laukkasuora tällä lenkillä, siinäkös poika lähti kun rengas meni montusta ja kärryt hieman pomppasi. Kiitolaukka, jota menimme siis pienen pätkän, oli niin tasaista että ponin selkä oli aivan suorassa eikä kärryille tuntunut laukalta yhtään. Onneksi kuitenkin sain laukan alas nopeasti ja päätin, että ravailemme koko matkan. Onneksi autoja ei tullut enää vastaan ja pääsimme toteuttamaan tämän. Harmi vaan kun ihmisillä on aina niin kiire, että eivät voi hidastaa hevosta nähdessään! Kokemuksesta voin sanoa, että ei ole kiva kun auton renkaista lentää hevosen jaloille kiviä ja poni lähtee.. ja lujaa..

Tämän reissu meni ihan hyvin, vaikka itselle ei jäänyt kovin luottavainen mieli. Täytyy varmaan liikuttaa ponia ensin ratsain muutama päivä kunnolla ja lähteä sitten ajamaan, josko virtaa ei olisi niin paljon.

Rääkkiviikko

Maanantaina 17. pv laitettiin ensimmäisen kerran kärryt Petterin perään karkureissun jälkeen. Aisojen tullessa lähemmäs poika jännittyi totaalisesti, ei kuitenkaan mitään suurempaa ongelmaa. Lähtö tallista onnistui suhteellisen hyvin. Minä päästin irti ja kaveri istui kärryillä, talutin heidät latoon asti ja jäin laittamaan ovia kiinni. Paikallaan seisominen ei ole tämän ponin juttu, joten sitä pitäisi nyt harjoitella. Mentiin kaikessa rauhassa noin 10km lenkki, kaveri ajoi ja minä olin mukana fillarin kanssa jos jotain tapahtuisi. Matka meni kuitenkin hyvin, vaikka rekka joutui ohittamaan meidät kapealla tiellä. Vihdoin sain katsella kuinka poni juoksee ja kuinka paljon kuolaa. Positiivistä on ainakin se, että limaa ei huomattavasti tule suusta.

Tiistaina oli vuorossa estetreeni pitkästä aikaa. Kaveri aloitti hyppäämään näyttörataamme palasina ja minä otin vielä muutaman isomman hypyn lopuksi. Poni oli ainakin innoissaan ja yhä edelleen ihmetyttään muita maneesin käyttäjiä.

Hyppytreenin jälkeen 18.2.2014

Keskiviikkona humputtelin pellolla ilman satulaa. Petterillä olisi ollut kyllä virtaa mennä, mutta tarkoitus oli pitää vähän kevyempi päivä. Ei tehty mitään ihmeellistä, mentiin pääasiassa ympyrällä ja tavoitteena saada poni pyöreäksi. Illalla vielä mittasimme jätkän ja tuloksena oli säkäkorkeus 140cm ja lautaskorkeus 141cm kengillä ja hokeilla, eli about noin 1cm menee niistä pois.

26.1.2014 @Viivi

Torstaina oli onneksi pakkasta ja lunta maassa, vuorossa oli nimittäin hiihtoratsastus. Minä tällä kertaa olin ensimmäisenä suksilla ja kaveri hyppäsi Petterin selkään. Aluksi poni yritti huijata ratsastajaa ja muka pelkäsi köysiä jotka kiinnitettiin valjaisiin. Vauhtia riitti tällä lenkillä ja hauskaa oli, lisähaasteen toi kun menimme vasta illalla hämärässä, ainoana valona kypärälamppu ratsastajalla. Vaihto tottakai suoritettiin keskellä metsää.

Perjantaina oli liinauspäivä. Pihassa juoksutus naruriimusta. Tämäkin oli ensimmäinen kerta tyhmäilyn jälkeen ja meni todella hyvin! Askellajeina oli kylläkin vain käynti ja ravi, koska en halunnut ottaa riskejä. Virtaa tuntui olevan, kun poni hyppi milloin mihinkin.

25.1.2013

Lauantaina oli vihdoin satanut kunnolla lunta! Tarkoitus oli pitää vapaa, mutta koska sain mahtavan ajatuksen mennä katsomaan onko Karhulassa umpihanki, lenkille oli pakko lähteä. No, teitä ei oltu aurattu missään ja alkumatka oli yhtä tuskaa; ei meinattu pysyä pystyssä kun oli niin hirveät tilsat kavioissa ja alla lumen peittänyt liukas pohja. Aura tuli kuitenkin vastaan ja pääsimme menemään kunnolla. Karhulassa oli kuin olikin kunnon umpihanki ja pääsimme päästelemään oikein kunnolla. Petteri paineli kiitolaukkaa hangessa muutaman pätkän ja olisi vielä kotiinkin päin jaksanut mennä.

Sunnuntaina kävimme kävelemässä pienen lenkin maastossa.

Petterin mietteitä eiliseltä

"Tänään mulla oli tosi kiva päivä. Aamulla ensin Maiju tarjoili mulle aamuherkkuja. En tiedä miks, mut koska se oli hyvää niin totta kai söin ne hotkien, en vain ymmärrä miks se pitää pilata vedellä... Herkku tarjoilun jälkeen pääsin ulos heti Peten jälkeen ja sain tuttuun paikkaan heinät, verkkoon tietenkin. En tykkää kun niitä pitää monta tuntia repiä siitä. Kävin kesken ruokailun tarkistamassa monta kertaa, että onhan astiassa vettä tänäänkin, ja ettei se olisi jo jäätynyt. Onneksi ei ollut. Aamuheinien jälkeen tutkin hyvin tarhan ja päätin nukkua pienet päiväunet."

"Pitkän odottelun jälkeen Maija toi vihdoin päiväheiniä! Tosin nekin olivat verkossa, onneksi olen keksinyt hyvän taktiikan. Hyvä tarjoilu jatkui, kun jäätyneet vedet vaihdettiin. Yritin päivän aikana tutkia josko tarhassani olisi ollut jotain vielä syötäviä oksia, mutta koska ei ollut, päätin heitellä jo kaluttuja oksia ja palloa. Tykkään seisoskella monta tuntia yhdessä nurkassa, ja katsella sieltä vähän ylempää mitä Eemeli ja Pete puuhaavat, harmi vain kun en pääse haistelemaan heitä."

"Vihdoin Ellu käveli kohti tarhaani ja juoksin heti portille. Ylin lankku alas, ja tietenkin ensin kaadettiin vesiastia ja haettiin verkko ennen kuin sain huomiota, vaikka yritin kuinka pökkiä hänen selkäänsä kuonollani. Olin kiinni ennen kuin huomasinkaan ja sain luvan mennä portin ali, mutta.. miksi me ei mennä talliin? Ellu lähti kävelemään verkon kanssa kohti muita heppoja, pääsenkö muiden kanssa leikkimään! Ei.. nyt mentiin ohi ja.. heinälatoon? Miksi me mennään pimeään heinälatoon? Ai, sain maistaa palan heinäpaalista. Ai eikö? Lähdimme ulos ja tajusin, että heinäverkko jäikin sinne paalin viereen ja me jatkoimme suoraa mäkeä alas pellolle. Mitähän me tehdään, ja mitähän hauskaa keksisin tänään? Kävelin Ellun perässä, kunnes hän jostain syystä käskikin minut viereensä ja heitti narun kaulalle, OLIN VAPAA! Vou, mahtavaa.. Nyt täytyy näyttää, että olen luottamuksen arvoinen, ja kävellä kiltisti tässä. Ihanaa, saa ravata ja vielä irti! Paljon kehuja, taputuksia ja vielä oikein hali, käyttäydyinpäs hyvin. Saanko vieläkin kävellä vapaana? Olisin halunnut mennä moikkaamaan koiraa, joka haukkui pihassa, mutta en saanut, tyhmää.. Kiersimme vielä tallin pitempää kautta ja katsoimme kun Pete lähti ratsastukseen. Ennen tallin ovea päätin kuitenkin hyökätä pajujen kimppuun, yllätyksekseni sain jäädä niitä syömään. Jostain syystä Ellukin alkoi keräämään niitä, tosin yritin napsia niitä häneltä, olisihan se paljon helpompaa. Sain huomiseksi tarhaan pajuja, voi herkkua!"

"Tallissa vielä sain harjauksen ja kaviot putsattiin siitä kaikesta lumesta, joka oli inhottavasti tarttunut jalkoihini. Vihdoin pääsin irti ja sain löntystellä karsinaani heinien luo, jotka oli tietenkin verkossa... tää alkaa kyllästyttää... Ruoka tulee, ei.. ei taas tuota litkua! En syö, en varmasti SYÖ!!! Okei, siel oli leipää ja muuta herkkua niin söin silti, ja ihan hyvää se loppujen lopuksi oli.. Eemeli tuli tänään vähän myöhemmin sisään ja kun valot oli sammunut ja heinät syöty, oli ihanaa päästä köllöttelemään pehmeiden purujen päälle ja muistelemaan ihanuuksia."

Poninpoika sairastaa...

Ei ollut matoja, tai jos oli niin ne ei ainakaan saanut Petteriä "kuolaamaan". Alkuviikosta syötin viime keväästä jääneen lääkkeen lopun ja kuurin loputtua juoksutin Pepan riimusta. Voi että sitä liman määrää mikä tuli alkuverkan aikana. Petteri ravasi ja suusta vaan valui kirkasta limaa. Keskutelin asiasta tallikavereiden kanssa ja tulin siihen tulokseen, että soitan eläinlääkärille ja toivon että saisimme jotain lääkettä. Kyselin vielä lisää kavereilta, joilla on omia hevosia, ja päätin soittaa ensin paikalliselle ell. Kauan kyllä mietin mitä sanon vakuuttaakseni lääkärin, lopulta keksin. Jos kerran limaa irrottavalla lääkkeellä tulee limaa enemmän, niin ehkäpä sillä saamme jotain. Ja kyllä, Ventipulmin ja syksyn tähystys vakuutti meille Spytolysiniä. Nyt toivotaan parasta! 10pv kuuri ja ahkeraa liikutusta, nyt luulisi liman saavan kyytiä!

Petteri on liikkunut erittäin ahkerasti kuluvalla viikolla. Maanantaina kävin ensin humputtelemassa päivällä maastossa ja illalla juoksutin liinassa pellolla. Virtaa riitti vaikka muillekin. Tiistaille riitti yksi lenkki maastossa, vaikka aika reippaasti menimme, poni ei silti ollut kovin hikinen.. Keskiviikkona aamulla yritin juoksuttaa liinassa, mutta koska poika ei totellut, heitin satulan selkään ja ratsastin. Jollain taisi olla hiukan huono päivä kun yritti mua ojaan tiputtaa. Nooo.. jos aamulla meni huonosti, poni oli aivan erilainen illalla. Koska jätkä oli tyhmä aamulla, joutui illallakin ratsastukseen. Ainoa kömmähdys mitä tapahtui oli se, että minä liukastuin selkään mennessä purupaalin päältä ja lensin selälleni! Selkään asti en kerennyt, mutta kerrankin pysyi sentään ohjat kädessä! Kovasti Pepa yritti alkuun vaan juosta, mutta muisti varmaan aamuisen ja päätti alkaa kuuntelemaan mitä pitää tehdä. Olisin varmasti muuten ratsastanut koko yön jos poni olisi ollut yhtä jäärä kuin aamulla! Onneksi ei tarvinnut mennä kuin reipas 30min. Ei väsymyksen merkkejä havaittavissa vaikka aamulla poni oli aivan hiestä märkä ja illalla vähän kaulalta.

Virtaa riittää joten ruokaa pitää ilmeisesti jostain yrittää nipistää, en kyllä tiedä mistä. Toinen vaihtoehto toki on yrittää ehtiä liikuttaa kaksi kertaa päivässä, mutta helpompaa olisi jos poni ei olisi niin energinen.