Viimeiset 3 viikkoa

Liian pitkään olikin mennyt ilman ongelmia, kunnes eräänä sateisena kylmänä sunnuntaina Petteri päätti ruveta riehumaan kylmissään tarhassa. Pukitteli ja laukkaili, oli niin muka kylmissään. No olihan silloin kylmä ja yksi vapaa takana, mutta ei nyt olisi aivan itseään rikkoa tarvinnut.

Maananatai, tiistai ja vielä keskiviikkokin meni mukavan tietämättömänä tulevasti, käytiin ajelulla kaverin (Eemelin) kanssa ja pellolla tehtiin viimeiset kunnolliset koulutreenit. Torstaina 8.5 päätin sitten lähteä hiukan maastoilemaan ratsain pitkästä aikaa. Meno oli mukavaa, mutta kun aloin ravaamaan kaikki ei ollutkaan kunnossa. Ajattelin tietenkin, että arkoo kavion pohjiaan koska ei ollut etukenkiä ja olihan se suuri muutos mennä ilman kenkiä pohjallisten jälkeen. Käännyin takaisin ja meninkin viimeisellä kääntämättömällä pellolla, eihän se siinä arkonut, testasin kaikki askellajit.

Perjantaina yritin uudestaan mennä maastoon, ei onnistunut vieläkään. Nyt ontui ja pahasti, eikä halunnut mennä ravissa niin kuin eilen. Takaisin tallilla osittain taluttaen ja pihassa muutama kierros ympyrällä kaverin analysoidessa. Ontuu ja pahasti ontuukin, ilmeisesti oikeaa etustaan ja tasapainottaa päällään. Pystyy mennä vasempaan kierrokseen, oikea mahdoton. Talliin ja liikutus olikin siinä.

Maanantaina 12.5 lyötiin uudet kengät, siinä vaiheessa kenkiä oli jäljellä 0. Elättelin toiveita että pääsisin liikuttaa poikaa taas oikein kunnolla, oli kun kerännyt sen verran virtaa. Testijuoksutuksessa paljastui karu tosiasia keskiviikkona, on ep, huomattavasti parempi kuin viime viikolla, mutta ei kunnossa. Mietin, että soitan ell, mutta päätin kuitenkin odottaa. Tämä viikko meni talutellen ja vapaalla. Sunnuntaina 18.5 olikin näytön paikka. Jos yhä ep, soitan maanantaina ell. Tallikaveri analysoi taas vieressä, ep ja huonompi kuin keskiviikkona. Ei hyvältä näytä. Teimme omia diagnoosejamme viikkojen aikana, joka ei ollut kannattavaa, koska niitä alkoi pelkäämään.

Pääsimme heti keskiviikkona 21.5 Kaustisen klinikalle ja ensimmäisenä, onneksi, ell poisluki jännevamman. Taivutuskoetta tehdessä olin menettää toivoni pojan ontuessa jokaista jalkaa vuorollaan, toista pahemmin kuin toista. Sehän oli melkein selvää mitä seuraavaksi, nimittäin kuvataan. Omia diagnooseja kavereiden kanssa ennen kuin meidät heitettiin ulos kuvauksen ajaksi. Meitä pidettiin oikein kunnolla jännityksessä, kun ell oli jotain muuta selvitettävää ennen kuin ehti katsoa kuvat. Lopulta diagnoosin kuullessani helpotuin, koska tästä voidaan parantua. Hoitona nuljuluun tulehdukseen oli piikitys + asteittain liikunnan lisääminen. Petteri ei tarvinnut rauhoitusta koko aikana, piikitettiin vaan että minä pidin päästä kiinni ja silittelin poikaa. Vuorokauden vietti ulkona hyvin pienennetyssä tarhassa ja sen jälkeen pääsi taas rakkaan paalinsa luo. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Pepan pieni tarha