4.7.2014

Klinikalla osa 2

Ei kestänyt kauaakaan kun Petterin oikea etunen alkoi taas turvottelemaan. En ottaisi sitä niin vakavasti, jos se voisi jotenkin olla meille normaalia, mutta koska ei ollut aloin kaikin tavoin hoitamaan jalkaa. Koitin ensin liikuttaa, kylmätä ja laittaa erilaisia linimenttejä. Soitin lopulta klinikalle ja kysyin neuvoa. Käskivät kylmätä ja liikuttaa kevyesti, tarkoittaen käyntiä ja pikkuisen ravia. Teimme siis näin.

Ennen juhannusta päätin soittaa lähimmälle klinikalle ja kysyä heidän mielipidettään. Uusi aika varattiin tiistaille 24. päivä, nimittäin nuljuluun tulehdus vaatii usein toisenkin hoitokerran, kuulemma. Siihen asti pitäisi liikuttaa puolinormaalisti, mitälie sekin tarkoittaa... Menimme ensin rauhassa; paljon käyntiä ja pikkuisen ravia, kunnes päätin että ompahan turvoksissa kun liikuttaa kunnolla. Sunnuntaina oli vuorossa siis irtohypytys ja koska jalan turvotus laski linimentin laiton jälkeen, maanantaina oli laukkapainotteinen tunti.

Vihdoin klinikka-aamu koitti ja poni lastattiin traileriin, jota ystävällisesti tallin toinen yrittäjä lähti vetämään. Klinikalla ei ollut paljon ruuhkaa ja pääsimme melkein heti hoidettaviksi. Ensin eläinlääkäri tutki Petterin vuohiset ja totesi heti, että "poni on kovin pyöreässä kunnossa". Niin kuin en tietäisi... Lähdimme tekemään taivutuskoetta, joka oli huomattavasti helpottavampaa kuunnella kuin viimeksi. Kuulin askeleista, että poni ei reagoinut enää niin kovasti. Lähdimme juoksuttamaan liinassa ensin maneesin pehmeällä pohjalla kaikki askellajit ja sitten asfaltilla käynnin ja ravin. Maneesissa poika meni hyvin, mutta ei enää kovalla pohjalla.

Hoitava ell päätti puuduttaa vasemman vuohisen pois ja katsoa mitä tapahtuu. Pieni muutos, mutta ei suurta. Seuraavaksi keskikorkea eli kavio pois. Vaihtoi toiseen jalkaan. Päätti siinä sitten kuvata etukaviot ja tyrkkäsi rauhoitetta poniin!!! En ollut uskoa! Ei edes voitu kysyä niin kuin Kaustisella, että tarviikohan tämä rauhoitusta röntgeniin. Tässä vaiheessa ajattelin, että taas turhaa lääkkeiden pistämistä. Aivan hävetti ja eniten suututti!

Kuvista paljastui vain ja ainoastaan liian matalat kavionpohjat ja lääkkeenä pohjalliset sulana aikana. Siitä kuulemma johtuu turvotus. Kipulääkettäkin määräsi 10 päiväksi ja sen aikaa kävelytystä. En oikein ymmärtänyt miksi... Kovasti kyseinen eläinlääkäri jaksoi meuhkata liian lihavasta ponista ja mainitsi vielä päälle, ettei kannata syöttää mitään ylimääräisiä rehuja.. niin mitähän ne olisi; kivennäinen, biotiini namino vai psyllium? Hah!

Näin jälkikäteen ajateltuna, ei ollut kummoinen reissu. Oikeastaan käynnillä sain tietää totuuden kavioista ja pohjien kunnon, mutta en sitä mitä lähdin etsimään. Keskiviikkona poika sai pohjalliset ja vielä jotain vaaleanpunaista mönjää kavioon ja 5 päivän jälkeen oikea etunen oli turvoksissa vieläkin. Kylmätty on ja menty eläinlääkärin ohjeen mukaan, mutta turvotus ei laske. Kun Petteri kerran kulkee puhtaasi, menkööt. En ala ponia säästämään, se menee kun se menee jos eläinlääkärit ei osaa sanoa mitä tehdä. Normaaliahan ei kuivajalkaisella hevosella tuollainen turvotus ole, mutta...