2.3.2015

Hieronta

Viimeisen ehkä kuukauden aikana Petteri on alkanut muuttua ratsastaessa; lähes poikkeuksetta lenkillä minulla ei ole ollut mitään kontrollia poniin. Erään kerran poni teki u-käännöksiä ravureiden tullessa vastaan tiellä ja lähti kiitolaukkaa kotiin päin. Pitkän matkaa yritin jarruttaa ilman mitään vaikutusta, onneksi Petteri taisi itse väsähtää ja sain hidastettua ja käännettyä ravurin taakse. Talliin päästyäni totesin, että minua ei oltu ikinä kuskattu näin pahasti! Lähes koko matkan mennen tullen. En kuitenkaan luovuttanut vaan kiipesin yhä uudelleen takaisin selkään ja lähdin ratsastamaan. Viikossa oli muutama lenkki, jolloin minä määräsin suunnan ja vauhdin. Ei ollut väliä olinko kaverin kanssa vai ilman, radalla vai tiellä. Vaihdoimme kovempaa kuolainta ilman vaikutusta. Kuluneella viikolla päätin ottaa riskin ja kokeilla ajamista; ei mitään ongelmaa. Petteri toimi ensimmäistä kertaa paremmin kärryiltä kuin selästä, sain jopa tallin ovet itse kiinni lähtiessämme ja näin  on tapahtunut viimeksi 15kk sitten! Uskomatonta!
"Petteri toimi ensimmäistä kertaa paremmin kärryiltä kuin selästä"
Viimeisin lenkki tehtiin lauantain 28.2 yhdessä shetlanninponin kanssa ja joka kerta kun lähdimme ravaamaan, tarjottiin minulle ainoastaan vaihtoehto mennä täysiä. Tallissa juteltuani tallin omistajien kanssa, aloin miettimään olisiko kuitenkin vika minussa eikä Petterissä. Ratsastanko jotenkin väärin? Painanko liikaa? Ehkä jonkun toisen pitäisi kokeilla ratsastaa. Mielessä kävi myös ajatus, että olikohan satula kuitenkin huono? Olisikohan syy ponin suussa, raspaushan jäi kesken viime kerralla ja piikkejä oli silloin? Entäpä lihakset? Onnekseni olin kuitenkin tilannut seuraavalle päivälle hieronnan!

Joulukuun klinikka käynnin jälkeen ajattelin, että täytyy laittaa Petterin selkään arnikaa ja tilata tällekin vuodelle hieronta. Ponin istuttua pakkopilttuuseen ja jäätyä jumiin sinne, ei seuraukset voineet jäädä vain tähän. Arnikat jäi kuitenkin laittamatta ja hieroja tilaamatta! Ongelmia ei vaikuttanut olevan sen jälkeen kun kaikki ruoka alkoi maistumaan ja pystyimme käydä lenkeillä. Tosin, eihän Petteri ikinä näytä että jokin olisi vialla! Tekosyitä löytyi: olin liian kiireinen, enkä ikinä muistanut tilata hierojaa, toisekseen hierojavalintani hieman pelotti. Olihan hieroja tuttu, mutta kuinka paljon saisin kuulla asiasta jälkikäteen tallin puolesta. Viimein asia oli pakko hoitaa ja hieroja tilattava tarkistamaan tilanne, Petterillähän oli viime talvenakin ristiselkä jumissa liukastelusta. Kysyin tallin toiselta vuokralaiselta, josko hän haluaisi omalleen hieronnan samalla.
 "eihän Petteri ikinä näytä että jokin olisi vialla!"
Tuomio eilisestä 1.3. hieronnasta:
  • oikean puolen lihas kaulalta kireä
  • vasemman puolen lapa jumissa
  • selkä jumissa molemmin puolin
  • oikealta puolelta pakara jumissa
Selän alue oli pahin ja ongelma kantautuu mahdollisesti joulukuun klinikalta. Mahdollinen syy meidän jarruttomuuteen löytyy siis Petterin selästä. Jälleen muistutus siitä, että täytyisi ottaa itseään niskasta kiinni ajoissa ja hoitaa ponin hyvinvointi ajallaan. Toivottavasti jarrut löytyy seuraavalla ratsastuskerralla, joka lienee vasta muutaman viikon päästä. Siihen asti mennään kärryttelemällä ja toivotaan että selkä saataisiin mahdollisimman pian kuntoon! Hoidoksi kipeisiin lihaksiin laitan arnikaa, käytän botteja ja saahan poni kokeilla myös homeopaattisia.