9.3.2018

Hamppu - syöttämisen arvoista vai humpuukia?

Hamppu, oletteko kuulleet siitä? Kun töihin tuotiin ensimmäinen säkki kokeiluun olin ehdottomasti vastaan sitä hömpötystä. Trendituote, kuten chia-siemenetkin. Muutaman viikon hampun syöttämisen jälkeen totesin, että poneilla on paljon virtaa ja niitä on huomattavasti mukavampi ajaa. Olin silti edelleen hieman ennakkoluuloinen. Googlailin kuitenkin olisiko jollain kokemuksia huonolla kokemuksella. Löysin ainoastaan jälleenmyyjien sivuilta miten paljon hampussa on proteiinia ja välttämättömiä rasvahappoja. En ollut vakuuttunut. Hampun kokeiluerä loppui ja ponit laiskistuivat. Jos puoli desiä hamppua tuo shetlanninponeille noin huomattavasti virtaa, olisin toivonut uutta erää vireiden ponien toivossa. Toiveeni ei kuitenkaan toteutunut ja näin mentiin reilu puoli vuotta.

Hampun kokeiluerä loppui ja ponit laiskistuivat

Viime syksynä töihin tuli kuitenkin laatikollinen jotain hamppuöljyn tyyppistä, jossa oli mukana painavampaa tavaraa. Ilmeisesti suoraa se jäämä mikä tulee kun siemenestä puristetaan rouhetta. Mönjä oli inhottava syöttää, öljyä oli joka paikassa. Rasia meni kuitenkin rikki, öljy valui lopulta ämpäriin ja jäljelle jäi pelkkä kuiva mönjä. Huomattavasti mukavampi syöttä kuivempaa jauhetta. Poneissa ei ollut huomattavissa niin suurta muutosta kuin siemenen syötön aikana. Vanhimmat ponit alkoivat tiputtaa karvaansa vuoden vaihteessa ja huomioin shettiksellä, jolla yleensä on ollut todella huono karva näihin aikoihin, karva kiilsi ja oli todella hyväkuntoista. Hamppumönjäöljy siis vaikuttaa ainakin positiivisesti karvan laatuun. Tämä ei silti riittänyt vakuuttamaan minua hampun puolesta puhujaksi.

karva kiilsi ja oli todella hyväkuntoista

Olin talvilomalla ihanaisessa Laukaassa, meidän kesälomapaikassa. Omistaja näytti iltaruokintaa ja sanoi heidän kengittäjänsä kehuneen hevosten kavionkasvua Biotiini rakeen ansiosta. Hevoset sai myös hamppuöljyä, tästä ajattelin että onko täälläkin lähdetty tähän hömpötykseen. Loman jälkeen meillä kävi kengittäjä, joka kehui kaikkien ponien kavioita. Jopa se poni, jolla on ollut pidempään huonot kaviot eivätkä ne ole oikeen kasvaneet, oli kaikkein parhaimmat kaviot. Mitä?! Olin puulla päähän lyöty. Töissä hampusta on ollut apua ponien huonoon karvaan ja kavioihin, lisäksi se on tuonut lisävirtaa kaikille. Laukaassa hevosten kengittäjä myös kehunut kavioita. Olin myyty kokeilemaan itsekin.

meillä kävi kengittäjä, joka kehui kaikkien ponien kavioita

Petteri & Rommi 2.1.2018
Nyt on tarkoitus kokeilla toimisiko hamppu kavionlaadun parantamisessa ja kasvussa myös Petterin kanssa. Molemmat ponit ovat saaneet Chia-siemeniä koko talven ja se on tuonut kiiltävän, hyvinvoivan karvan. Rommilla oli viime talvena nimittäin hilseilevä, huono karva, mutta kavioit ovat olleet ihan hyvä laatuiset. Pari viikkoa sitten tilasin hamppuöljyä ja viime viikolla sain hampunsiementä. Ajattelin myös käydä kysymässä, josko Hankkija tilaisi meille Biotiini raettakin kokeiluun. Tulokset lienee näkyvän vasta syksyllä, mutta näin alkuun en ainakaan ole huomannut Petterissä mitään kummallista muutosta käytöksessä, eli liikaa virtaa hamppu ei meille ainakaan tuo.