Petteri on nyt ollut vapaalla heinällä 12.2 asti eli reilun 3vk. Ainakaan ei ole ollut jälkiä maan syönnistä, joten hiekasta ei ole nyt ollut huolta, ihanaa! Maha on hieman kasvanut, mutta ei niin paljoa kuin odotin. Ylivuotisen heinän vuoksi jouduin lisäämään ruokintaan taas proteiinia, että ei lihakset tippuisi.
Karvanlahtö on ollut viimeisen viikon aikana kovassa vauhdissa, joka ilta olen hikiviilalla rapsutellut isot kasat irti. Jos nyt ihmettelet miksi hikiviilalla, niin karvaa lähtee niin älyttömästi että on vaikea kumisualla saada harjattua. Poni on nautiskellut, kun olen päästänyt irti harjauksen jälkeen normaalin karsinaan löntystelyn siasta, olen saanut `joko lopetit` katseen. Olen siis harjannut vähintään puoli tuntia, toisinaan on vierähtänyt jopa tunti.
Maanantaina uskaltauduin laittamaan taas kärryt perään, mutta tällä kertaa olin yksin tallissa. Sain valjastettua ja aloinkin miettimään kuinka tästä pääsisimme ilman suurta katastrofia. Ensin ajattelin että jätän tallin ovet kiinni, koska Petteri osaa avata ne. Päädyin kuitenkin pitämään ovet auki ja mennä vaan hyvin rauhallisesti kärryille. Sydämeni hakkasi kurkussa kun irrotin ketjut, Petteri vaikutti siltä kuin lähtisi heti kun päästän irti. Hetken hengiteltyäni ja poninkin rauhoituttua lähdin hitaasti ohjia pidellen kävelemään kohti kärryjen takaosaa, koko ajan sanomalla `prrrr`. Kuulin aivan kuin auto olisi ajanut pihaan ja menin takaisin päähän kiinni ja odotin. Ketään ei kuitenkaan tullut, joten jouduin aloittamaan alusta. Lopulta pääsin istumaan kärryille ja Petteri ei ollut hievahtanutkaan! Syvän huokauksen jälkeen annoin luvan lähteä liikkeelle.
Mennessä kaikki meni hyvin, jos ei lasketa yhtä tyhmää "säikähdystä". Muutaman kerran rikkoi laukalle, mutta ne sai hyvin alas. Takaisin kun käännyttiin niin tiesin, että jouduin tekemään koko ajan pieniä pidätteitä. Ensimmäinen pätkä mentiin suhteellisen rauhallisesti vaikka autojakin tuli muutama vastaan. Selästä mentäessä meillä on tietty laukkasuora tällä lenkillä, siinäkös poika lähti kun rengas meni montusta ja kärryt hieman pomppasi. Kiitolaukka, jota menimme siis pienen pätkän, oli niin tasaista että ponin selkä oli aivan suorassa eikä kärryille tuntunut laukalta yhtään. Onneksi kuitenkin sain laukan alas nopeasti ja päätin, että ravailemme koko matkan. Onneksi autoja ei tullut enää vastaan ja pääsimme toteuttamaan tämän. Harmi vaan kun ihmisillä on aina niin kiire, että eivät voi hidastaa hevosta nähdessään! Kokemuksesta voin sanoa, että ei ole kiva kun auton renkaista lentää hevosen jaloille kiviä ja poni lähtee.. ja lujaa..
Tämän reissu meni ihan hyvin, vaikka itselle ei jäänyt kovin luottavainen mieli. Täytyy varmaan liikuttaa ponia ensin ratsain muutama päivä kunnolla ja lähteä sitten ajamaan, josko virtaa ei olisi niin paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti