Joulukalenteri - luukku 18

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Mikä on ollut pahin/kauhein/ikävin kokemuksesi hevosen kanssa?

Ikävin kokemus tältä vuodelta on ollut se, kun olin lähdössä työssäoppimaan Petterin kanssa niin kuin jo monena aamuna ennen sitä. Olin saanut ponin valjastettua ja itsekin olin valmiina. Ei muuta kuin ovet auki ja poni liikkeelle. Pakkasta oli kuitenkin niin paljon, että tallin ovet piti saada kiinni, joten ohjat käteen ja kävelin kärryjen perässä latoon. Poni seisoskeli pitkän aikaa odottaen että saisin ovet kiinni. Yht´äkkiä Petteri kuitenkin päätti, että mennään jo. Olin melkein ehtinyt istumaan kärryille, ohjat puoli huolimattomasti käsissäni. Niinpä lähdin ponin perässä juoksemaan, yrittäen jarruttaa tuloksetta. Kaaduin ja raahauduin monta metriä tallin pihassa, kunnes päätin päästää ohjista irti. Luulin ja toivoin, että Petterin matka jäisi lyhyeen kun eteen tuli oja ja poni muksahti sinne nurin kärryt vinksin vonksin. Mutta ei... Sieltä noustiin ja jatkettiin matkaa kiitolaukalla isoa tietä, kohti jo monena aamuna tuttuun suuntaa. Lähdin juoksemaan perään, seuraten heijastimia jotka katosivat aamun pimeyteen. Kävelin pitkän matkaa kunnes käännyin hakemaan pyörääni tallista. Kolmisen kilometriä pyöräilin tuloksetta ennen kuin soittelin työssäoppimispaikalle ja tallikaverille. Lupasivat tulla auttamaan etsintöjä. Törmäsin pyöräillessäni maatilan isäntiin, joilta kyselin olivatko he nähneet ponia kärryjen kanssa. Vastaus riipaisi sisintä, kukaan ei ollut nähnyt heijastimiin vuorattua poniani... Epätoivo alkoi vallata mieltäni, jälkiä ei näkynyt missään. Kiertelimme auton kanssa monta kilometriä, monesta eri suunnasta. Kävimme katsomassa tallilta, ei näkynyt jälkeäkään ponista. Kävimme vielä epätodennäköisimmässä paikassa, kunnes palasimme vielä tallille ja kiersimme tarhojen edestä. Heijastimet kiiluivat alimmassa tarhassa, jonne tallin omistaja oli aiemmin vienyt kaikki peltotyökalut, Petterin vanha tarha. Ainoa tarha, jossa portit olivat täysin auki. Nousin äkkiä ulos autosta ja juoksin ponin luo. Siellä se nurkassa seisoskeli kylmän viileästi, kärryt olivat jumissa kyntöaurassa. Irrotimme nopeasti kärryt ja talutin ponin talliin. Tutkiessani varusteita ja ponia, ainoa rikkinäinen varuste oli takajalan pinteli. Kiitin itseäni kun olin käärinyt tänä aamuna ne takasiin. Olisi muuten ollut jalassa se syvä haava...

Petteri ei kuitenkaan selvinnyt vapaa päivällä vaan nousin sitkeästi selkään ja päätin ratsastaa töihin. Kerrankin selvittiin pelkällä säikähdyksellä ja etsintäpartiolla. Huhhuh... Reissun jälkeen opettelimme uudestaan ajolle ja hommasin kovemmat kuolaimet, näin ei saisi käydä enää ikinä!!!