Joulukalenterin luukussa kolme pohdin miten paljon olen oppinut Petterin kautta. Eli kysymys kuuluu:
Mikä on opettanut minulle kaikkein eniten?
Petterin sairastelut ovat opettaneet minulle kaikkein eniten hevosten hoidosta. Olen käynyt hevostalouden perustutkinnon ja erikoistunut hevosharrasteohjaajaksi, mutta kaikki se mitä koulussa opetettiin, ei ole opettanut läheskään niin paljon, kuin koetut hetket oman ponin kanssa. Seitsemän vuoden aikana poni on sairastellut luvattoman paljon, tai siltä se ainakin itsestäni tuntuu.
Toisena opiskeluvuotena sairastettiin ensimmäinen ähky. Onneksi päiväheinien antaja oli huomioinut kun Petteri oli ollut levoton eivätkä heinät olleet maistuneet vanhaan tapaan. Olin itse juuri lähdössä kotiin, mutta suunnitelmiin tuli muutos kun tallilta soitettiin. Tästä ähkystä selvisimme todella vähällä, sillä taluttelin ja juotin ponia kuutisen tuntia, ja iltatalliin mennessä ponille maistui heinä sen verran hyvin, että uskalsin lähteä takaisin koululle. Toinen ähkymme ei enää ollutkaan niin helppo, silloin suoli todellakin oli tukossa. Talutteluun meni koko yö ja seitsemältä aamulla eläinlääkäri kehotti lähtemään Hyvinkään hevossairaalaan mikäli tilanne ei helpottaisi. Onneksi helpotti! Yön pikkutunteina ponia talutellessani, oli miettinyt jos ähky ei helpottaisikaan. Jos tämä olisi viimeinen yhteinen yömme, Hyvinkäälle emme lähtisi jos se olisi ollut minun päätettävissäni. Uskon, että Petterin silloinen omistaja olisi ollut kanssani samaa mieltä. Koko viikon kuitenkin seurailin ponia erittäin tarkasti ja seuraavana muutamana iltana kävin vielä illalla myöhään tarkistamassa voinnin. Kolmas ähky ei ollut niinkään paha, mutta poni meni todella huonoon kuntoon kun emme saaneet sitä juomaan. Kävimme iltapäivällä klinikalla nesteyttämässä ja selvisimme siitä. Itselläni oli tuolloin kainalosauvat, enkä pystynyt tehdä yhtään mitään. Se oli kauheaa! Olla toisen, melkein tuntemattoman ihmisen armoilla. Tästä päivästä sain kuitenkin itse niin paljon voimaa, että aloin todenteolla kuntouttamaan itseäni. Eihän se oikea tapa ollut jättää toinen kainalosauva melkein samantien pois ja muutaman päivän jälkeen yrittää jo itse kävellä ja liikuttaa ponia. Jos Petteri ei olisi sairastunut, olisin antanut polveni parantua kaikessa rauhassa ja olisin välttynyt vuoden jatkuvilta ongelmilta. Mutta mitäs sitä ei ponin eteen tekisi..?
Se ähkyistä, hiekanpoistoon perehtymisestä ja sen kertymisen ehkäisystä. Jalkavaivoja on ollut joka lähtöön, tai ainakin ihan riittävästi meille. Ensin kengittäjä oli lyönyt naulan väärään paikkaan, jonka jälkeen Petteri ontui vasenta etujalkaansa ja sen selvittelyyn meni monta viikkoa. Lopulta kun asia selvisi, pidimme kaviossa jonkin näköistä betadinehaudetta. Tyhmyyttä en itse tuolloin tajunnut, että eihän Petteri voinut olla epätasapainossa vaan molemmat etukengät olisi pitänyt ottaa pois, toisin kun kengittäjä sanoi. Siitä hyvästä ponin molemmissa etujaloissa on ikuisesti muistuttamassa luuliiat säären sisäsyrjällä. Toinen jalkoihin liittyvä ongelma oli, kun Petteri riehui mutaisessa tarhassa, polki oikean etukenkänsä pois ja samalla satutti jalkansa. Hoidin ensin itse ontumista viikon verran ennen kuin varasin klinikalta ajan. Tästä vaivasta kuntouttaminen kesti hieman pidempään kuin ensimmäisestä, sillä tämä vaati kokonaisen kesän. Toki toisella klinikkakäynnillä jaloista paljastui nuljuluun tulehduksen lisäksi myös ohuet kavionpohjat, jotka saataisiinkin toivottavasti kuntoon vasta vuosien päästä. Eläinlääkäri ei uskaltanut luvata minkäänlaista ennustetta kavioista, mutta hyvät kengitysohjeet saimme. Nyt on ensimmäinen syksy, kun olen pystynyt jättää pohjalliset pois kahden vuoden jälkeen, ainakin hetkellisesti.
Ehkä kaikista opettavaisinta on ollut kuitenkin se, kun Petterillä todettiin mahahaava. En osannut lukea hevostani ennen diagnoosia, koska ajattelin että Petteri ei ole vieläkään kotiutunut ja hiekkaa on valtavat määrät suolistossa. Väärässä olin. Hiekkaa ei ollut juuri yhtään, mutta mahalaukun tilanne oli todella paha. Menin itse tuolloin ihan lukkoon ja yritin etsiä tietoa, miten tästä voi parantua ja mitä minun täytyy tehdä toisin. Olinko todella näin huono hevosenhoitaja? Pohdiskelin heinämäärämme, joka oli monen monta vuotta ollut jo sama 7-8kg/pv, mutta ajatuksena että se pitäisi heittää överiksi pelotti hirveästi. Olihan Petterillä vanha jalkavamma, joten liika paino kuormittaisi jalkoja liikaa. Kaiken pohdiskelun jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen, että hoidan mieluummin turvonneita jalkoja kuin ponin täytyy kärsiä mahakivuista. Jälkikäteen ajateltuna heinämäärä ei todellakaan ollut ainoa syyllinen mahahaavaan, vaan muuttuneet ruokintavälit (joita itse en ollut täysin ymmärtänyt) ja rutiinit. Nyt olen mieluummin liian varovainen ruokinnan ja rutiinien suhteen, kun huomaan hevoseni sairastuneen uudestaan. Varovaisuus saattaa kyllä tehdä itsestäni hieman vainoharhaisen, jos Petteri joskus maistaa pesupaikalla seinää tai heiluttelee ketjuja mahavyötä laitettaessa, mietin jo että onkohan tällä taas mahahaava..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti