Joulukalenteri - luukku 24

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Jos saisit lähettää blogisi lukijoille jouluisin tervehdyksen, millainen se olisi? Ja kun sen olet keksinyt niin lähetät sen heille :)

Tämä ei sanoja kaipaa:

Hyvää Joulua toivottaa tämä hömelö ^

Joulukalenteri - luukku 23

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Mitä hevosaiheista toivot pukilta joululahjaksi huomenna?

Jos saisi toivoa ihan mitä tahansa ja se toteutuisi, toivoisin ehdottomasti että Petterin on hyvä olla. Toivon ettei hänen maha olisi kipeä enää ikinä eikä tarvisi ajatella ´onkohan siellä nyt hiekkaa vai ei´, kun tietäisi ettei ole. Toivoisin että Petterin jalat eivät olisi kipeät huonojen jalka-asentojen vuoksi ja kaviot voisivat hyvin, ja löytäisin jonkun hyvän kenkääjän joka laittaisi meidän kaviot kuntoon. Toivoisin että hänen lihaksensa eivät olisi kipeät työn takia. Poika on nimittäin niin uskollisesti vienyt minut jo kolmena aamuna työssäoppimispaikalle ja takaisin. Luulen, että Pepa toivoisi samaa lahjaa + niitä mitä löytyy aamun heinäpussista : )

Joulukalenteri - luukku 22

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Mikä on tallissasi parasta? Mikä huonointa? Kerro tallistasi sanoin ja kuvin.

Peilijäinen tallinpiha

Edottomasti parasta on se, että saamme itse päättää koska hoidamme hevoset! Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että hepat ulkoilee paljon, mutta taas kunnioitamme myös yötä. Petteri on tottunut edellisellä tallillaan nousemaan aikaisin ja menemään todella ajoissa nukkumaan, talvella vielä aiemmin kuin kesällä. Aluksi rytmiä oli todella vaikea muuttaa, mutta pikku hiljaa menin aamu- ja iltatalliin myöhemmin, silti joka aamu poni pyöri ja vaikutti hermostuneelta. Nykyään taas jos yritän ottaa ponia huomattavasti aiemmin sisään, ei siitä tule mitään; Petteri pyörii ja on levoton. Aamuisin edelleenkin Petteri on aina hereillä ja pirteänä, oli kello mitä tahansa, mutta on kuitenkin rauhallinen ja odottaa kärsivällisesti ulosmenovuoroaan. On myös huippua, että talli on pieni (16 karsinaa) ja meillä on hyvä tiimi, joten homma pelaa.

Hannu

Rakas vedenkeitin

Ehdottomasti huonointa on "Hannu" eli pannu. Tämä tarkoittaa sitä, että lämmintä vettä ei tule jos et lämmitä! Hauskaa vai mitä? Kylmällä ilmalla, tarkoittaen siis yli -17 täytyy Hannua lämmittää, muuten jäätyy putket ja koko talli. Toinen vaihtoehto varmasti olisi jättää hevoset päiväksi sisälle ja/tai ulkoiluttaa niitä pareittain muutama tunti päivässä. Joo ei., ei meidän hevosilla. Onneksi hätä keinot keksii varsinkin kun tänä "talvena" on ollut niin lämpimiä kelejä ja lämmintä vettä tarvitsisi. Vedenkeitin on aika toimiva ratkaisu lämmittämään rehuihin yms. pienet määrät lämmintä vettä. 

Tarhaviritelmiä

Toinen huono juttu on tarhat. Eihän ne mitenkään olennainen juttu ole hevosen pidossa, mutta olisihan se kiva jos ne kunnossa olisi. Läpimädät homeiset aitalankut ei pidättele hevosia jotka haluavat poistua paikalta, tai vaikka kesken päivän vaihtaa omatoimisesti tarhaa. Jotkut menevät läpi, mutta onneksi Petteri on keksinyt ovelamman ja hitaamman ja ehkä toimimattomamman ratkaisun; nimittäin syödä itsensä ulos. Pepa ei ehkä ole huomannut, että sitä mukaa kun lautoja syödään, sitä mukaa minä naulaan päälle uusia ja virittelen sähkölankoja (ilman sähköä, oletettavasti ihan turhaan). Onneksi meillä on kiltit pojat kun pysyvät paikalla tarhoissaan ja vielä oikeassa järjestyksessä.

Vaikka tallissamme on 16 karsinapaikkaa, vain 4 niistä on käytössä. Tallissahan on siis vain 3 hevosta + minun pupuni. Talli on jaettu kahteen osaan väliseinän avulla.

Joissakin karsinoissa on maalauksia, esim. Petterin karsinassa kukkia ja viereisessä pelle, kaneilla taas lehmät laitumella.

Pepan karsina

Pupujen karsina

Käytävän toinen puoli

 Heinäladosta löytyy kaikki, siellä on traktorit, heinät, kuivikkeet, puut, aitaustarvikkeet ja lähes kaikkea mitä voi tarvita. Jos jotain täytyy korjata, siihen välineet löytyy oletettavasti täältä. Ja kyllä, meillä pussitetaan heinät, pusseissa ne on helppo viedä aamulla ja päivällä ponien nenän eteen ja kukin saa omistajan/huoltajan määräämän määrän heinää. Jos poni on lihava, voi syyttää vain itseään.

Varustehuoneessa on onneksi paljon tilaa 3 hevosen tavaroille. Kaappipaikkoja on yhteensä 9, joista vapaana on pelkästään 2. Satulatelineistä on hieman pulaa, mutta hyvin ollaan pärjätty kun ollaan sovellettu.

Muutama satula puuttuu tällä hetkellä paikoiltaan 

Pesupaikka on mukavalla paikalla, vaikkakin aluksi melko pelottava heposille

Tätä tietä viemme hevoset ulos tarhoihin.

Kuivaushuoneessa on liian vähän tilaa! Telineitä on yhteensä 8 ja ne on jaettu 2 per hevonen. Silti tänään huomasin itsekin saman ongelman, että kaikkia märkiä varusteita ei saa ripustettua kuivamaan. Kuten näätte, Petterin satula on kuivaushuoneessa ollut jo moonta vuotta. Tänään kuitenkin kuivumassa sateen jälkeen.

Rehuvarasto. Minä, jonka poni söi tullessaan kaikkein vähiten, olen vallannut isoimman tilan rehuilleni. Okei, on siinä kanienkin ruoat. Petterin rehut siis nurkassa vasemmalla ylhäällä + nurkassa alhaalla, oikealla Eemelin ruoat.

Meidän tallissa on turha säikähtää yhtäkkiä ilmestyviä kaivinkoneita tai uusia traktoreita. Se on hyvin mahdollista. Tälläkin hetkellä tallin takapihalla könöttää kaivinkone ja joka sormelle traktoreita. Ainakin heposet saa siedätystä isompiin koneisiin. Petteri ainakin viihtyy täällä ja se on tärkeintä!

Joulukalenteri - luukku 19

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Onko hevostelu aina ollut sinun juttusi vai onko kokeiltu muitakin harrastuksia? Jos sinun pitäisi valita jokin hevosiin liittyvä uusi harrastemuoto (esim. raviurheilu/kenttäratsastus/vikellys tmv.) jota et siis jo tee mikä se olisi?

On kokeiltu kaikenlaista. Aloitin pianon soiton hyvin hyvin pienenä ja sitä sitten jatkuikin 10 vuoden ajan, kunnes vaihdoin kitaraan. Kitaran parissa kuitenkin viihdyin vain muutaman vuoden. Nyt molemmat soittimet könöttää pölyyntymässä nurkassa. Välillä toki innostun soittamaan, mutta hyvin harvoin.

Salibandyn aloitin seiskaluokalla ja sillä tiellä ollaan edelleen, pian 9 vuotta pelattu ja edelleen jaksaa peleistä innostua. Jääkiekkoa kävin kokeilemassa joskus yläasteikäisenä, mutta koska vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita harrastuksestani ei se onnistunut. Varusteet ja laji kuitenkin maksaa paljon.

Eläimet löysin vasta keväällä 2009. Siis muut eläimet kuin koirat ja kissat, joita meillä oli ollut. Ratsastaminen oli aina tavallaan kiehtonut minua, mutta en ollut käynyt kuin pari kertaa hevosen selässä. Vanhempani eivät olleet innoissaan tästäkään harrastuksesta, mutta tätä he eivät voineet estää. Ainakin kävin heidän kanssaan viikonloppuisin mökillä ja olin ulkona hoitamassa eläimiä ja liikkumassa. Eläinten hoidosta ja tallitöistä sain palkaksi syödä tilalla ja ratsastaa, toisinaan myös sain kananmunia ja pupunpoikasia oli tarjolla niin paljon kuin olisi mahdollista ottaa. Tällöin meille tuli Nekku ja Tähti, josta lähti siis pupuharrastukseni. Pian kuvioihin astui tämä ihana keltainen jolla pääsin tosissaan harjoittelemaan ratsastusta. Haasteeksi sain myös kokeilla suomenhevosta nimeltä Vekku.

Nekku ja Tähti

Haluaisin kokeilla paljon erilaisia lajeja hevosen kanssa. Rakastan ajatusta rekiajeluista, sitä olisi mukava kokeilla Petterin kanssa. Kerran olen päässyt ajamaan reellä ja vieläpä metsään pimenevässä illassa Konijänkän kotieläintilalla ihanalla suomenhevosella. Se oli mahtavaa. Myös haluaisin hypätä maastoesteitä, mutta myös ns. työajoa olisi mukava kokeilla.

Joulukalenteri - luukku 18

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Oletko hyvä piirtämään? Jos et niin nyt on aika opetella. Piirrä/maalaa/askartele kuva/teos hevosesta ja julkaise se tässä. Vaikka sitten tikkuhevonen kunhan taiteilet.

Vastaus on en, mutta tämä hauska "haaste" sai minut eilen tarttumaan taas kyniin ja piirtämään. Aikaahan siinä meni, mutta nyt ainakin taas muistan kuinka mukavaa piirtäminen on. Petteri sai toimia yllättäen mallina, tosin kaveri sitä minulle ehdotti.

Joulukalenteri - luukku 16

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Mitkä ovat hevosenomistamisen ihanat ja huonot puolet?

Aloitetaan huonoista puolista. Ikinä ei voi luvata mitään. Mistä voit tietää ettei hevosesi sairastu juuri tuolloin, etkä voi laittaa muita hoitamaan sairasta polleasi. Aina asioilla on tapana venyä, eikä siis aikataulut pidä ikinä. Tai ainakaan minun aikataulut eivät ikinä pidä, aina lähtiessään huomaan jonkun asian unohtuneen joten joudun palata takaisin tekemään sen. Tyhmää jättää aamuksi se minkä voi tehdä illalla, aamulla on kuitenkin aina kiire. Jos haluat vierailla toisella paikkakunnalla ja hevosesi ei ole täysihoitotallissa, joudut aina ylipuhumaan hoitajan, etkä siltikään voi olla kovin montaa päivää poissa. Päätöksen tekeminen. Sinun täytyy aina päättää viimeisenä mitä hevosellesi tehdään. Kukaan ei voi parhaiten selvittää hevosesi ongelmia muuta kuin sinä, joka tunnet eläimesi parhaiten. Kukaan ei tule sanomaan sinulle, mitä sinun pitäisi tehdä. Tieto. Täytyy tietää liikaa, että pärjäät parhaiten. Mitä enemmän tiedät, sitä enemmän on oletettavasti ongelmiakin, koska huomaat "viat" parhaiten. Toisinaan, ainakin minulla on liikaa tietoa, jos en tietäisi olisi toisaalta helpompaa, mutta toisaalta se ei ole hevosen parhaaksi. 

Kuva: Maija

Ja mitä ihania puolia. Sinulla on aina ystävä. Aina tiedät että joku odottaa sinua, ja vaikka haluat olla yksin, voit olla hevosesi kanssa. Jos kaipaat luottamusta, hevonen ei tule koskaan kertomaan mitä lenkillä tapahtui. Kun luottamus on kunnossa, voit vaikka ratsastaa ilman varusteita. Ja mikä parasta, voitte viettää aina aikaa yhdessä.

Kuva: Nea

Onnistumiset. Tulet onnistumaan, et joka kerta, mutta välillä ja se on tärkeää. Olette molemmat onnellisia vaikka ei välttämättä voittoa tullutkaan. Pienetkin asiat riittävät. Meidän Petteri ainakin haluaa miellyttää ja tekee aina parhaansa, jonka ansiosta siis onnistumisiakin tulee. Tosin, pitää huonoistakin asioista löytää aina jotain hyvää.

Kuva: AmandaH

Extreme. Toisinaan jokainen tarvitsee jotain toimintaa. Petterin kanssa ainakin aina tapahtuu. Voit mahdollisesti joko hypätä esteitä tai kaahottaa kiitolaukkaa maastossa, toisinaan pelkkä maastoreissukin riittäää nostattamaan sykettä. Petu on kolme kertaa minun aikana kaatunut etukautta ympäri; ensimmäisellä kerralla ratsastajana en ollut minä, taisi olla ponin ensimmäinen kesä uudella omistajalla ja olimme uittoreissulla, poni kellahti säikähtäessään nurin syvennykseen. Toisella kerralla ravatessa Petteri astui routakuoppaan ja teimme molemma kuperkeikat, tämä tapahtui pitkänä perjantaina kun täytin 18. Kolmas kerta oli tänä syksynä esteitä hypätessämme, kun poni tiputti ja astui puomin päälle, josta taas minä syöksyin selästä mahalleen ja poni kävi kyljellään. Onneksi vakavampaa ei käynyt.

Aina jotain hyvää tekemistä laatu seurassa. Pollet pitää sinut kaidalla tiellä ja aina löytyy tekemistä. Koskaan ei ole tylsää, jos poni on liikutettu, varusteet ja karsina puunattu ja mahdolliset heinät pussitettu, aina voi mennä siivoamaan tarhaa/tallia muuten tai korjata aitoja. Ja mikä tärkeintä, juuri tässä parhaassa ystävässä on sitä jotain mistä ei haluaisi ikinä luopua. Ja kun se aika sitten tulee, se ottaa kipeää.

Joulukalenteri - luukku 13

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Miksi olet päätynyt juuri tähän hevoseen/rotuun? Jos et saisi valita suosikkirotuasi mikä rotu olisi seuraava valinta? Miksi?

Miksikö vuonohevonen? Miksikö Petteri? Kohtalolla varmasti oli sormensa mukana tässä pelissä. Ensinhän inhosin Petteriä, pidin Vekusta (suomenhevonen), mutta kun tutustuimme Petterin kanssa aloin pitämään hänestä päivä päivältä enemmän. Miksikö? En todellakaan tiedä. Noh, syy on varmasti selvä että miksi sitten tämä keltainen. Petteri nyt sattuu olemaan vuonis, mutta eipäs hän sille mitään voi. Valitsisin siis yhä vuonohevosen, sillä tämä uljas przewalskinhevosesta polveutuva eläin on hurmannut minut niin ulkonäöllään, luonteellaan kuin monikäyttöisyydelläänkin. Näissä on sitä jotain!

Enstä jos vuonohevonen ei sitten olisi vaihtoehto? Luulen että kääntyisin sotiemme veteraaniin eli suomenhevoseen. Syy tähän saattaisi olla se, että nämäkin ovat monikäyttöisiä, kestäviä ja jytkyjä. Näissä on vielä sekin hyvä puoli, että näitä on erikokoisia, isompia kuin vuonohevoset.

Joulukalenteri - luukku 12

Mistä nämä kysymyset?

Päivän kysymys:

Mikä näistä on sinun valintasi ja miksi? Ori/ruuna/tamma/varsa/aikuinen/vanhus?

Tammavarsa ja vuonohevonen. Varsat ovat ihania ja niillä on vielä paljon opeteltavaa. Niissä on haastetta, ne saa opettaa niin kuin itse haluaa. Ottamalla haasteen vastaan voi oppia enemmän. Varsoista ei opi jos niiden kanssa ei ole, vaikkakin jokainen on yksilönsä. Tamma siksi, että voisin toteuttaa haavettani eli kasvattaa vuonohevosia. Kuitenkaan tämä valinta ei vaikuta ykkösvalintaani Petteriin, tuohon aikuiseen ruunaan. Tarvitseehan hevonen aina kaverin : )

Joulukalenteri - luukku 11

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Mikä on parhain/tärkein neuvo, jonka olet valmentajalta/kokeneemmalta konkarilta tmv. saanut hevosharrastustasi koskien?

Pitääkö kirjoittaa vain yksi? Ikuinen ystävyys. Kyllä. Henkilö, joka minut on opettanut hevos- ja eläinharrastuksen alkuun sanoi tämän. Se on tärkein neuvo jonka olen saanut maallikolta joka on ikänsä ollut hevosten kanssa. Jos luottamus ei ole kunnossa, mikään ei voi toimia.

Miltäs tämä kuullostaa? Päästä hevonen menemään kun on sen aika. Niin, joskus rakkaista on pakko luopua tavalla tai toisella. Joskus juuri sinun on tehtävä se vaikein päätös antaa mennä. Parhain neuto kaverilta joka luopui hevosestaan.

Joulukalenteri - luukku 10

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Ketkä ovat/ovat olleet elämäsi hevoset?

Onneksi saa olla monta, koska muuten valinta olisi liian vaikea ja olisin varmasti hypännyt tämän yli.

Jonsei se ole Hepuli niin se ei ole kukaan. Hepuli on opettanut oikeastaan kaiken hevosten hoidosta ja etenkin kunnioittamisesta, pitkäjänteisyydestä ja lojaalisuudesta. Ensimmäinen, no kai tätä hevoseksi voi sanoa vaikka on muuli, jonka olen päästänyt tietämättömyyttäni ja osaamattomuuttani irti. Hups. Ensimmäinen hevonen jolle olen opettanut kavioiden noston. Ensimmäinen hevonen jolta sain luottamuksen ja ikuisen ystävyyden. Ja kyllä, Hepuli on niin kunnioitettava että se on hevonen vaikka on siis shettiksen ja aasin risteytys. Hepuli on myös ensimmäinen jolle jouduin pitämään huulupuristinta ja kyllä tuntui pahalta, mutta kaviot kuntoon millä hyvänsä. Hän on ensimmäinen hevonen jota olen tosissaan harjannut, hoitanut, lenkittänyt ja etenkin kuunnellut. Itsekyydellä voisin sanoa että Hepuli muuttui minun myötä, mutta myös minä muutuin Hepulin myötä. Hän on vaan muuttanut liian kauas, näämme toki kesäisin, koska onhan minun ystäväni vähintään kerran vuodessa nähdä.

Lumikki. Tämä niin suloinen valkomusta poni. Tämä opetti minkälaisia tammat on. Lumikki oli ensimmäinen jonka kanssa jouduin ongelmiin. Hups. Ei sentään koskaan karannut, mutta yritti potkia ja teki mitä tahansa että ei lähtenyt kanssani lenkille! Ja tätä eläintä olen jahdannut vapaana pihasta talutukseen, eikä tietenkään ole koskaan suosiolla antanut kiinni. Lumikin kanssa tarvittiin oveluutta ja taitoa. Eikä tietenkään pysynyt koskaan aidoissa :) Taka-alan Pantteri muistuttaa ikuisesti minua siitä, että tulipalosta voi selvitä!

Leevi. Minun ensimmäinen kärryponi. Tämä opetti minut ajamisen saloihin ja ai että se oli kivaa! Ensikosketus ajamiseen ja valjastamiseen ja tottakai piti heti osata peruuttaa ponilla joka ei siitä pitänyt.. tai testasi kuskinsa. Toisinaan niin kiltti, mutta toisinaan niin ärhäkkä, mutta ihana.

Valitsin tämän kuvan siksi että tässä on myös Vekku, suomenhevonen joka muistuttaa minulle että älä koskaan luovuta tai et enää koskaan pääse hänen kanssaan maastoon. Mutta siis, Petteri. Tämä poni on opettanut minulle kaiken. Hän on mm. opettanut minut ratsastamaan. Kaikkein parasta tässä ponissa on, että hän tietää koska huijaa. Hän olisi voinut viedä minua 100-0 maastossa alkuaikoina, mutta ei koskaan sitä tehnyt. Aina meni lenkit joita pyysin, eikä pelännyt ohittaa kanssani edes tulta, vedestä puhumattakaan. Petteri on opettanut minulle loput mikä Hepulin kanssa oli mahdotonta.

Tätä ei voi unohtaa. Jörö. Hän opetti minulle menetyksen tuskan. Hän opetti minulle ajossa loput, mikä Leevin kanssa jäi kesken. Ensimmäinen hevonen jolla ajoin hiittikärryillä muiden nauraessa. Jörön kanssa pääsin hyödyntämään niitä oppeja joita Hepuli oli opettanut, kuten uskollisuutta ja luottamusta. Jörö saa myös kunniamaininnan siitä, että sai olla ensimmäinen jota pistin ja jolle käärin pintelit. Tätä jäin ehkä kaipaamaan eniten, koska en ole vielä nähnyt poikaa sitten maaliskuun 2012.

Joulukalenteri - luukku 5

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Mikä on ollut pahin/kauhein/ikävin kokemuksesi hevosen kanssa?

Kysymys oli helppo. Tänä syksynä nimittäin koimme hirveimmän yön mitä voi tulla. Reenien jälkeen olin tyytyväisenä lähdössä kotiin kunnes tarkistin puhelimeni, puheluita oli tullut tallilta ja ensin ajattelin että ajan kotiin ja soitan sitten takasin. Jäin kuitenkin miettimään toisen kerran ja päätinkin soittaa heti takaisin jos asia olisi ollut tärkeä. Sain tiedon että Petteri ei syö iltaheiniään ja menee vaan makoilemaan. Tiesin heti mistä oli kysymys! Jos Pepa ei syö, kaikki ei ole kunnossa. Ja muutama viikko sitten ollut pikkuähky oli vielä mielessä. Ei muutakuin tallille tarkistamaan pojan vointi.

Tytöt ystävällisesti olivat vielä tallilla ja kertoivat illan tapahtumat. Itse olin siis lähtenyt tallilta noin neljän aikaan jolloin kaikki oli ollut vielä kunnossa. "Petteri makoili tarhassa ja kävi välillä kyljellään, mutta ei piehtaroinut." Normaalia meillä oli, että poika makoili päivällä tarhassa, mutta nukkui rauhassa. Normaalia ei ollut edestakainen mahalleen-kyljelleen liike. Kuuntelin itse mahan josta ei kuulunut ääniä. Mietin hetken soittaako ell vai ei, selvittiinhän viime syksynäkin ilman, mutta tallinomistaja käski soittaa. Tytöt ystävällisesti hankkivat numeron numeropalvelusta ja vielä soittivatkin päivystäjälle. Nyt ei voinut kun toivoa että päivystävä olisi hevosihmisiä. Eläinlääkäriä odotellessa taluttelin poikaa tarhassa ja yritin mm. juottaa sille lämmintä melassivettä. Mikään ei kuitenkaan maistunut. Eläinlääkärin tutkiessa Petteriä, tiesin tästä yöstä tulevan pitkä. Ell ei voinut letkuttaa, koska kuulemma meillä oli liian pieni poni ja mukana oli liian paksu letku. Kipupiikin hän kuitenkin pisti ja saimme parafiiniöljyä, jota piti yrittää saada ruiskulla mahaan. Koko poni lihaksiaan myöden oli todella kylmä, joten jouduin heittää sille kaulakappaleellisen loimen niskaan.

Ei auttanut kuin ruveta taluttelemaan. Kävelin tarhassa ja varikolla, onneksemme siellä sattui olemaan jyrkähkö mäki jota kävelimme edes takaisin, ylös ja alas muodostaen ympyrän muotoisen kuvion. Noin 10 minuutin pätkiä, jonka jälkeen takaisin talliin lepäämään hetkeksi. Tallinomitaja vietti yötä kanssamme tallilla ja vuorottelimme taluttajaa joka kierroksella. Oman talutteluvuoroni jälkeen vein Petterin aina pesupaikalle ja letkutin suuhun vettä ja ruiskuttelin parafiiniöljyä. Letkuttamalla toivoin että edes vähän vettä olisi mennyt perille asti, tosin parafiinistä en uskonut kovinkaan paljon päätyvän perille, lattialla sitä kylläkin oli. Lepäilyvuorollani en pystynyt kyllä ajatellakaan että nukahtaisin.

Kellon lähennellessä kolmea, pelkäsin että toivoa ei enää ollut. Yhtään papanaa ei ollut tullut ja Petteri rupesi näyttämään entistä väsyneemmältä ja kipeämmältä. Hoin Petterille, että "Sun on pakko selvitä tästä, sä et voi jättää mua vielä." Nyt pelko alkoi jo hiipiä ajatuksiini. Pelko, että tämä olisi viimeinen yömme. Loppujen lopuksi ajattelin että jos niin olisi, ainakin olisin tehnyt parhaani ja ainakin olisimme olleet yhdessä. Yksi ensimmäinen papana tuli kuitenkin jo seuraavalla taluttelukerralla ja noin tunnin päästä tuli muutama lisää. Mikään ei kuitenkaan minun vuorollani ja mietinkin että oliko se totta vai oliko minulle vain sanottu. Todistusaineistoakaan ei ollut näkyvillä.

Seitsemältä saapui seuraava eläinlääkäri ja ihan hevospuolen ihmisiä. Vihdoin. Valitettavasti tälläkään ei ollut mukana letkutusvälineitä, koska soitimme liian myöhään. Edellisestä ell käynnistä oli jo niin pitkä aika, että mietimme toisen kipupiikin antamista, mutta päätimme ettei anneta jos pääsisimme päivällä ns. oikealle lääkärille. Ensimmäinen eläinlääkärin käynti oli siis ollut siinä yhdeksän aikaan illalla. Aamun ell ei ollut kyllä mukava yllätys, sillä hän sanoi asiat ihan suoraan. Meidän pitäisi mahdollisesti lähteä Hyvinkäälle ja hevosen pitäisi jäädä sinne jos tarvitsisi letkuttaa useamman kerran päivässä ja nesteyttää. Nyt jos koskaan epätoivo valtasi minut. Ell ei tuntenut lähimaillakaan lantaa suolessa, ei siis vaikuttanut hyvältä. Hetken vielä taluttelimme ja noin tunnin päästä lähdin käymään kotona syömässä ja vaihtamassa vaatteita. Pelivaatteet kuitenkin päällä ja edellisestä ateriasta oli päässyt kulumaan jo reippaat 15h, mutta nälkä tosin ei ollut.

Yhdeksältä pääsimme raviradan eläinlääkärin vastaanotolle, jossa vihdoin poni letkutettiin parafiiniöljyllä, vedellä ja suolalla. Sieltä saimme seuraavan kipupiikin ja nyt suolestakin tuli tavaraa kaivamalla. IHANAA! Mutta vielä tämä ei ollut ohi.. Letkutuksen jälkeen meidän piti kävellä noin parikymmentä minuuttia ja ihanaa, vihdoin Petteriltä tuli läjä, pieni, mutta tuli kuitenkin. Tai oikeastaan pelkkää vettä, mutta mitä voi olettaa jos poni on melkein vuorokauden ollut ilman ruokaa. Päivän mittaan annoin pieniä määriä kerralla heinää ja usein. Vietin koko päivän tallilla tarkkaillen Petteriä ja kävin vielä iltaruokinnan jälkeen muutaman kerran katsomassa että kaikki oli hyvin.

Edes todella huonolla tuurilla tämä ei voinut loppua tähän. Petteriä jouduttiin letkuttamaan vielä useasti tämän päivän jälkeen ja saimme määräyksen syöttää glaubersuolaa. Pari viikkoa myöhemmin klinikalla vahvistettiin todeksi arveluni hiekasta. Määrä tosin oli paljon suurempi, mitä olin ajatellut. Psyllium -kuurien jälkeen kuitenkin saimme puhtaat röngenit!

Ähkystä kuitenkin jäi varmaan elinikäinen pelko, mutta onneksi Petterillä oli enkeli matkassa tällä kertaa! Liian usein tulee mieleen ensimmäisenä muillakin hevosilla ähky jos ne eivät syystä tai toisesta syö tai makoilee, tai käyttäytyy muuten oudosti.

Joulukalenteri - luukku 4

Mistä nämä kysymykset?

Päivän kysymys:

Mikä on ollut parhain/kaunein/ihanin kokemuksesi hevosen kanssa?

Tarkoitus on oletettavasti kirjoittaa yksi muisto, mutta halusin kirjoittaa kaikista että sain vähän pituutta.

Petteri, syksy 2013 (Kuva AmandaM)

Parhaita hetkiä on monia, mutta haluaisin nostaa erityisesti tämän esiin. Valjastin Petterin tallissa ja ihmetyksekseni ponin irtipäästettyä se jäikin seisomaan paikalleen ja odotti että annoin luvan liikkua. Outoa, mutta se on tainnut oppia kuinka lähdetään. Innoissaan ja reippaasti kyllä poistuimme tallista eikä pieni shettisseuralaisemme meinannut pysyä mukana. Ajoimme kohti pimenevää rataa yrittäen hallita innostuneet ponimme. Oli perjantai-ilta, joten radalle ei syttyisi valoja ja oli hyvin todennäköistä, ettei sielä olisi muita. Oikeassa olimme, saimme ajaa koko illan rauhassa. Meillä ei ollut kiire mihinkään, vain me ja ponit. Parasta seuraa, ei voinut kuin nauttia.

Hepuli, kesä 2011

Kaunein muisto on 1.4.2013. Kävin moikkaamassa vanhoja kavereitani kotieläintilalla jossa olin ollut töissä. Luulin lähteväni jättämään hyvästejä, mutta onneksi toisin kävi! Tasan vuosi sitten "jätin" hyvästit Jörölle, joka matkusti uuteen kotiin. Kävin kaikki eläimet läpi silitellen ja vanhoja muistellen. Pyysin saada käydä Hepuli-muulin kanssa kävelyllä niin kuin silloin ennen. Teimme pitkän lenkin ja Hepuli oli onnessaan, tuskin pitkään aikaa oli päässyt pihasta pois. Luulen, tai ainakin toivon, että Hepuli nautti tästä yhtä paljon kuin minäkin. Kun pääsimme takaisin ja päästin muulin irti, se juoksi onnellisena talliin. Kävin vielä hyvästelemässä kaikki, viimeisenä Hepsulin. Olin jo lähdössä kunnes tajusin, että tämä muuli seuraa minua. Käännyin hyvin surullisena takaisin ja tiesin, että Hepulikin ajatteli samaa kuin minä; tämä voi olla viimeinen kerta. Vein muulin takaisin muutaman kerran ennen kuin pääsin lähtemään. Onneksi tämä ei jäänyt kuitenkaan viimeiseksi kerraksi! Kävin samana keväänä vielä uudestaan tervehtimässä heitä vanhassa kodissa ja kesällä uudessa kodissa.

Jörö, syksy 2011 (Kuva AmandaH)

Ihanin kokemus hevosen kanssa taitaa olla se reissu, kun lähdimme jouluna 2011 ystäviemme kanssa joulumaastoon. Sinä jouluna tosin ei ollut parhain keli ratsastaa. Oli plussakeli joten maa oli todella liukas, paikoitellen oli myös lunta. Nousin silloisen nimikkohevoseni Jörön selkään samalla luottamuksella kuin aina. Mukaamme tältä tallilta lähti suomenhevosruuna Jalava. Jo matka isolta maneesille oli hiukan epämiellyttävä, sillä Jörölle kertyi kauheat tilsat etusiin ja toivoin vain että pysyisimme pystyssä. Maneesilta otimme mukaan Preerian ja matkaseurueemme oli valmis. Lähdimme liukastelemaan maastoon tarkoituksena käydä mökillä kääntymässä. Alkumatka meni jatkuvasti maata vilkuillen, hitaasti käynnissä edeten. Maa alkoi näyttää paremmalta mitä pidemmälle pääsimme ja lopulta siirryimme ravaamaan ja taisimme yhden laukkapätkänkin ottaa. Takaisin tultaessa poneilla tuntui olevan virtaa liiaksikin, mutta Preeria käyttäytyi juuri niin kuin pitikin ja pysyi rauhallisena muistaen että selässä kantoi vähemmän ratsastanutta. Matka päättyi onnellisesti, kenenkään poni ei pahemmin liukastunut vaikka sitä pelkäsinkin, etenkin Jörön kohdalla. Tämä on ollut meidän ensimmäinen ja viimeinen joulumaasto tällä porukalla ja haluan muistaa tämän aina.

Ei mitään ihmeellisiä tarinoita, mutta tärkeitä!

Kaviot

Kenkien pois ottamisesta on kulunut nyt tasan 3 vk ja kaviot on hiukka kasvaneet ja muokkautuneet. Tässä muutama kuva eiliseltä:

Otj

Otj ulkosyrjä

Otj sisäsyrjä

Otj

Vtj

Vtj sisäsyrjä

Vtj ulkosyrjä

Mtj

Kilpailuharjoitus 28.11.

Torstaina oli koulupuolen kilpailuharjoitukset ja tottahan meidän piti Petterin kanssa sinne mennä. Tosin siitä tuli täysi katastrofi. Sää oli ensinnäkin aivan kamala, mutta se ei meitä lannistanut. Muutama liukasteleminen tuulessa ja tuiskussa, mutta maneesille selvittiin eikä oltu kun n. 5min myöhässä aikataulusta. Onneksi tallin kello pelasti tilanteen olemalla jäljessä sen sopivat 5min. Tallissa riisuin ponilta heijastimet ja itseltäni toppavaatteet ja ei muuta kuin maneesiin lämmittelemään ravissa ja laukassa. Kaikki meni hyvin niin kauan kun tuli meidän vuoro aloittaa rata. Taisin jopa olla liian itsevarma Petteristä kun se meni lämmityksessä niiiin hyvin. Ajattelin että ei me voida kovin paljon huonommin mennä kuin viimeksi. Noh, ei muuta kun C-merkin kouluohjelmaa vm 1997 suorittamaan ja eiköhän juuri sopivasti alkutervehdyksestä poni päättänyt tehdä läjän ja tietenkään samaan aikaan ei voi liikkua. Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Koko radalla Petteri ei kuunnellut yhtään! Mihin unohtui lämmityksen hyvä vire? Ikinä en ollut ratsastanut niin huonoa rataa, mutta eikös pääasia ollut että oma tavoitteeni täyttyi: muistin nimittäin radan ihan oikein. Mitä väliä tyylillä kun maaliin asti päästiin.

Ja ettei päästä liian helpolla, tottahan ilmottauduin kahteen luokkaan. Radan jälkeen hieman keventelyä ja C-radan unohtelua ennen seuraavaa koitosta. Minusta tuntui että ponilla olisi ollut ihan liikaa virtaa, joten nyt laukkaamaan pääty-ympyrälle ja paljon ravia. Petteri pyöristyi ja tuntui todella hyvältä! Paremmalta kuin edellisessä lämmityksessä. En kuitenkaan odottanut liikoja, vaikka tästä suunta ei voinut olla kuin ylöspäin. K.N.-special. Se oli meidän seuraava rata. Alku lähti liiankin hyvin, kunnes pääsimme kiemuralle jossa oli hyvä kiihdytellä. Arvasin jo siinä että tästä ei tule hyvää jälkeä. Onneksi musiikki osui kohdalle ja pystyin keskittymään täysin vain Petteriin, nostin pään ylös ja ajattelin että minulla on maailman paras poni alla, ihan sama mitä pisteet on, ihan sama mitä muut ajattelee, ihan sama mitä tuomari kirjoituttaa paperille. Me annetaan nyt se mihin tällä hetkellä pystymme, mihin tänään pystymme. Ponilla on huono päivä ja minulla epäonnen loppuviikko, onko sen väliä? Eikö tärkeintä ole että yritämme ja osallistumme ja pidämme hauskaa? Ei aina tarvitse voittaa eikä olla hyvä päivä! Odotin ratamme pisteet ja totesin että oli jopa hiukan noloa saada alle 50%, mutta ainakin poni antoi kaikkensa jälkimmäisellä radalla ja se riitti tänään minulle.

Pitkän ja vaikean matkan jälkeen maneesilta kotitallille kuulin että emme olleet viimeisiä! Se antoi minulle vielä toivoa, ehkä emme hylkää vielä kouluratsastusta kokonaan. Ehkä pidämme vain pidemmän tauon.. Päästyäni Petterin kansiolle päätin vertailla viime kevään tuloksia samoista radoista. Tiesin tuloksen, mutta halusin silti verrata numeroita. N. 10% huonommat radat nyt kuin keväällä, onneksi yhdestä alueesta saimme paremmat pisteet tänään. Päivän tuloksina meillä siis C-rata 50,28% 4/5 ja K.N. 49,79% 8/9.