Varustin Petulle naruriimun ja vanhat ohjat ja vein ulos. Pääsin rampille asti kun sain ensimmäisen epäilyn: "Kuinkahan tuossa käy", onneksi epäilijän tyttö kommentoi: "ei kuinkaan". Nimenomaan, se on Petteri, ei tule käymään kuinkaan. Tallin pihassa sain vielä monta epäilevää katsetta. Tallusteltiin ensin muutama harkkarinki ja kyllähän minun todistaa piti seuralleni, että poni kuuntelee tällä varustuksella hyvin, otin siis ravi- ja laukkapätkän. Lähdin maastoon kävelemään, palauttelemaan ponia eiliseltä. Reippaasti poika käveli, mutta kuunteli tarkasti aina mitä pyysin. Kaksi kertaa Petu säikähti, koska päästin hänet nuukahtamaan. En siis tippunut, eikä poni yrittänyt tiputtaa minua eikä me aiheutettu vaaratilanteita, ihan turvallista siis. Vaarallisinta tässä reissussa varmaankin oli se, että kestääkö meidän ohjat.
Tallissa vielä venyteltiin ja leikattiin harja. Kokeiltiin myös vähän kumarrella, ihana poika kun tekee kaiken pelkästä käskystä ilman namipaloja, palkintona paljon taputuksia. Ihanan rauhallinen ilta, hiljaisessa tallissa vain minä ja Petteri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti