26.10 Viimeinen ilta

Yritin kerätä mahdollisimman paljon poneja ajoon lauantaina meidän viimeisen illan kunniaksi, sain kolme. Lähdettiin siinä viiden jälkeen ajamaan, päätettiin että mennään tarkistamaan minkälaisessa kunnossa on rata on, jos rata olisi ollut huonossa kunnossa olisimme menneet maastoon. Jäimme kuitenkin radalle ajamaan pimenevään iltaan. Mukanamme oli Otto ja Eetu omistajineen ja Pippuri lainakuskin kanssa, Oskun vuokraajakin oli illalla tallilla, mutta ei tullut ajamaan kanssamme. Ajettiin n. 8-10 kierrosta, tosin loppuakohden porukka pieneni. Ajattelin koittaa mennä Petterin kanssa lujaa ravia kierroksen verran, mutta ponin ottaessa laukan annoin mennä, tosin ei olisi kannattanut. Laukka muuttui lopulta kiitolaukaksi, oikeaksi kiitolaukaksi, Petteri ei ole koskaan mennyt niin lujaa! Mutta yllättävää oli se, että yhtäkkisistä tunteista yksikään ei ollut pelkoa, ihmetyksestä päästyäni sain jarrutettua ponin takaisin raviin ja mitään ei tälläkään kertaa tapahtunut. Onneksi rataa riittää. Nyt vauhtia tosiaan pystyy kutsumaan kiitolaukaksi. Harmittaa kun ei tullut otettua aikaa ensimmäisellä ajokerralla ja nyt. Vauhti oli aivan toinen myös ravissa. Haikeaa oli jättää taakseen ns. ravielämä Petterin kanssa, mutta toisaalta oli ihanaa palata takaisin sinne missä poni viihtyy kaikkein parhaiten eikä koskaan ole kiire. Tosin tänä iltana ei ollut kiire, tämä oli taas sitä parasta! Kavereiden kanssa ajamassa ilman mitään kiirettä. Parhaat sanat kuulin Pippurin lainakuskilta: "Mä en sano Pepalle hyvästejä, me nähdään vielä"! Niimpä, viimestään Alavuden laukkakisoissa!

Kiitokset tästä ajasta
Eetulle ja Otolle,
Oskulle ja Tepolle,
Sipelle ja Lillille,
Pippurille ja Murulle,
ja Myylle omistajineen!
Ja kaikille teille jotka kävitte reenamassa Petteriä!

Mahtava viikko!

Tiistaina päästiin vihdoin hyppäämään ja satulan kanssa! Odotukset ei tosin ollut korkealla, sen verran että jätkä menisi jokusen puomin yli. Aloitettiin puomeilla joista siirryttiin sitten renkaisiin. Petterihän tunnetusti kiertää esteitä eikä ole kovin hyvä hyppäämään, joten renkaat oli erittäin hyvää alkujumppaa. Ponin oli pakko hypätä. Seuraavaksi lisättiin mukaan ns. portti, ja ehkä kaikkien ihmetykseksi siitä mentiin yli ilman kiemurtelua ja esteen hajottamista! Alun mahtava fiilis katosi, kun Petteri lopetti keskittymisensä. Jouduin hakemaan raipan muistutukseksi, että sitä käytetään, jos ei totella. Ei tarvinnut käyttää kun poika innostui uudestaan ja pystyimme hyppäämään muutaman ennen kuin lopetimme. Korkein este oli n. 50cm.

Keskiviikkona juoksutin Petterin pessoalla. Keväällä viimeksi poni juoksutettu apuohjilla ja eihän hän antanut periksi ennen kuin näytin. Käynnissä sujui todella hyvin, ravissa vähän heikommin. Molemmille uusi juoksutusväline, mutta tästä on hyvä lähteä jatkamaan.

Torstaina lumisateessa pidin ratsastustunnin meidän vakikävijälle. Peruutuksia ja siirtymisiä. Pysähdykset olivat pojalle vaikeita, mutta hyvin niistä selvittiin. Illemmalla varustin vielä kärryt perään ja lähdimme maastoon Oskun ja Oskun "vuokraajan" kanssa. Ihana lenkki pienesti lumisessa maisemassa, rauhallisesti mentiin vaikka pojilla tuntui olevan todella paljon energiaa. Maa ei ollut jäässä joten pääsimme hyvin ravailemaan.

Perjantaina pidin tunnin Oskun vuokraajalle. Vähän maapuomeja ja laukannostoharjoituksia ja paljon ympyröitä. Muiden on todella vaikea nostaa Petterin kanssa laukka. Johtuneeko siitä että ohjista ei saa yhtään vetää? Jätkä meni taas todella mallikkaasti!

Lauantaina lähdin Oton ja Oton omistajan ja Oskun ja Oskun vuokraajan kanssa lenkille, muut menivät kärryillä ja minä selästä vaihteeksi. Radalla yhteensä 5 kierrosta, yksi oikeinpäin Oton kanssa, ja Petteri taas yritti portista pihalle tähän suuntaan. Otimme muutaman kiitolaukkapätkän ja nyt vasta olisimme valmiita laukkakisoihin! Nyt poika juoksi niin kuin ennen. Keväällä seuraavan kerran jos vaan sarja tulee. Pesun kautta Petteri pääsi vielä ulkoilemaan. Toivottavasti tämä ei ollut vielä viimeinen yhteinen lenkkimme radalla!

Sunnuntaina sai Petteri viettää ansaitun vapaansa!

Auringon laskuun

Teimme sunnuntaina suunnitelmista poiketen pitkän maastolenkin jonka varrella poikkesimme katsomaan junia ja jokea. Ihana auringonpaiste ja lasku. Melkein saimme koko lenkkimme ajan nauttia syksyn viimeisistä säteistä. Petterikin tuntui nauttivan, sai laukata pitkästä aikaan muuallakin kuin radalla ja kentällä. Kokeiltiin myös uusia kuolaimia, vaikka niitä ei kyllä tarvittu. Petteri meni niin hienosti, jos ei lasketa mukaan muutamaa pysähdystä ja jumittamista. Matkalla tuli vastaan muutama ravi-ihminen hevosineen, lenkkeilijä koirineen ja geokätkeilijöitä, mukavaa kun täällä tuntemattomatkin tervehtii ja jää juttelemaan. Nämä hetket oli taas sitä kultaa! Vaikka jokainen hetki ja päivä on, niin nämä korostuu ja jää erityisinä mieleen.

Maanantaina kaverini tuli ajamaan Petterillä, ensimmäinen ns. ulkopuolinen ponin kärryillä mutta hyvin meni. Itse olin mukana Eetulla. Oli mukava nähdä kuinka hyvin poni juoksi, pitkin, matkaavoittavin askelin. Kevyet 11 rinkiä ajettiin, eikä ponit näyttäneet edes väsyneiltä tallissa. Pesun kautta Petteri pääsi vielä tutustumaan Teppoon ja Oskuun kun oikeat tarhakaverit on mökkeilemässä. Illalla oli vielä terapia. Talvikarvaa on kasvanut nyt niin paljon, että Petteriä ei saa enää kuivaksi kovin äkkiä..

Miksi vuonohevonen?

Minulta kysyttiin perjantaina, miks vuonohevonen? Mietin kauan ja vastasin: "innostuin tästä kaverista". Talliin tullut mies halusi katsella poneja pienten lastensa kanssa, esittelin heille Tepon ja arvasin kaverin olevan hevosmies todettuaan Tepolle: "oletpa sinä rauhallinen... ja vanha." Hän sanoi kaikkien hevosrotujen olevan täysin samanlaisia, on vaan kyse yksilöistä. Niinhän se on, yhtälailla suomenhevosista löytyy niitä kultakimpaleita, mutta myös katastrofeja, sama pätee lämminverisiin. Miehen poistuttua tallista jäin miettimään hänen kysymystään, miksi vuonohevonen? Miksi ihastuin juuri tuohon rotuun ja tuohon yksilöön? Oliko se se, kun ne on niin erilaisia täällä Suomessa? Raviradalla usein kysytyt kysymykset kun me olemme ajamassa tai ratsastamassa: "Onkos tuo suomenhevonen?". Erään kerran minulta kysyttiin myitkö tuon. Tuon näköinen suomenhevonen olisi kyllä harvinaisuus, oma yksilönsä.

Luulen että siksi vuonohevonen, koska he ovat raskasrakenteisia mutta pieniä, niiden rotumääritelmässä luvataan rohkeutta ja kärsivällisyyttä, he ovat ponikokoisia hevosia, heitä ei ole montaa aitoa Suomessa ja heidän ulkonäkönsä lumoaa eikä heistä saa katsettaan irti. Ja mikä varmasti tärkein asia, he ovat erilaisia täällä satojen suomenhevosten, puoliveristen ja lämminveristen keskellä!

Miksi tämä yksilö? Koska hän haluaa miellyttää ja toimia joka tilanteessa. Hän kunnioittaa ratsastajaansa, hoitajaansa, ajajaansa ja taluttajaansa vasta sitten kun luottamus on selvä. Hän huolehtii siitä, että ei jää ilman ruokaa eikä häntä jätetä sisälle, hänellä on siis karsinaansa isompi ego. Hän tunnistaa laumansa ja on sille hellä, ei kohtele perhettään väärin. Hän ei valita jos asiat ovat huonosti, hän korjaa ne parhaansa mukaan. Hän kertoo kivuistaan jos osaa lukea ne. Hän ei ole kuin muut, hän kertoo kaiken silmillään ja vain harvat osaa lukea niitä. Ja mikä tärkeintä, tällä yksilöllä on itseänsä suurempi sydän! Siihen sydämeen mahdutaan me kaikki, jotka kuuluvat hänen elämäänsä!

Siksi vuonohevonen, siksi tämä yksilö.

Sunnuntaimaasto

Varustin Petulle naruriimun ja vanhat ohjat ja vein ulos. Pääsin rampille asti kun sain ensimmäisen epäilyn: "Kuinkahan tuossa käy", onneksi epäilijän tyttö kommentoi: "ei kuinkaan". Nimenomaan, se on Petteri, ei tule käymään kuinkaan. Tallin pihassa sain vielä monta epäilevää katsetta. Tallusteltiin ensin muutama harkkarinki ja kyllähän minun todistaa piti seuralleni, että poni kuuntelee tällä varustuksella hyvin, otin siis ravi- ja laukkapätkän. Lähdin maastoon kävelemään, palauttelemaan ponia eiliseltä. Reippaasti poika käveli, mutta kuunteli tarkasti aina mitä pyysin. Kaksi kertaa Petu säikähti, koska päästin hänet nuukahtamaan. En siis tippunut, eikä poni yrittänyt tiputtaa minua eikä me aiheutettu vaaratilanteita, ihan turvallista siis. Vaarallisinta tässä reissussa varmaankin oli se, että kestääkö meidän ohjat.

Tallissa vielä venyteltiin ja leikattiin harja. Kokeiltiin myös vähän kumarrella, ihana poika kun tekee kaiken pelkästä käskystä ilman namipaloja, palkintona paljon taputuksia. Ihanan rauhallinen ilta, hiljaisessa tallissa vain minä ja Petteri.

Mahtava jätkä!

Tiistaina Pepa toimi mallina, tässä hieman maistiaisia siitä:

 

Eilen ennen kuin Petteri pääsi talliin iltaruoalle, laitoin hänet ja tarhakaverinsa Murun isompaan tarhaan. Ei tarvinnut kuin irti päästää niin pukit lensi ja jätkä purki energiaa. Ilmeisesti liikaa energiaa kasautunut ja osasyyllinen taisi olla myös tuuli.

Tänään puolestaan koikeiltiin kuinka mennään kärryjen kanssa ja tietysti mukana oli sama tarhakaveri kuin eilen ja Eetu. Vauhtia riitti ensimmäisen kierroksen verran, mutta koko lenkin aikana ei poni väsähtänyt (mites se kevyt liikutus?). 11 rinkiä rataa ympäri ja vielä olisi ponit jaksanut. 

Liikaa vapaata

Yritin tänään ratsastaa koulua ilman satulaa. Menimme oikein raviradan keskelle isolle kentälle, mutta jo ennen portteja Petteri kapinoi; peppua ilmaan ja sivuaskelia. Onneksi puolen vuoden satulattomuuden aikana tasapainoni kehittyi enkä mätkähtänyt maahan. Kentällä menemisestä ei alkuun tullut mitään, radalla juoksevat ravihepat oli todella pelottavia ja käynti oli vieras askellaji. Odottelin että rata tyhjeni ja päätin mennä vähän päästelemään höyryjä. Laukkaa koko kierros ja johan rupesi koulu maistumaan. Ja hyvin poika menikin kun päästiin vauhtiin. Lopuksi hyppäsin muutaman esteen tarhassa.

Ja ison psyllium kuurin aikana pitäisi liikuttaa kevyesti, miten?! Tai kuka sen jälkeen liikuttaa kun on ollut vapaalla kuurin ajan? Ei kukaan, ellei saa irtojuoksuttaa.

Hoidin poikaa tänään koko viikon edestä. Kavioiden pohjista rapsuttelin kaikki kasvaneet palat jotka vain irtosi ja irrottelin kaikki psylliumit korvista, parrasta, turvasta ja jopa vuohiskarvoista! Porstalla vielä hinkkasin ruununrajat ja uitin kaviot ämpärissä. Biotiini naminosta ja nelipiistä on tainnut olla apua kavioiden kasvuun! : )