Klinikalla osa 4?

Sain vihdoin ja viimein tilattua Petterille klinikka-ajan, kun olin ensin varmistanut eläinlääkäriltä onko käyntimme tarpeellinen. 17 tunnin paaston päätteeksi viikko sitten maanantaina vein ponin melkein naapurissa sijaitsevalle eläinklinikalle. Edellisestä käynnistämme oli vain reilu puoli vuotta, vaikka silloin olinkin toivonut että seuraavaan käyntiin menisi vuosi. Jouduin odottelemaan riittävän pitkän aikaa, sillä kiukkuinen ja nälkäinen poni ei ollut mitään parasta seuraa. Aluksi eläinlääkäri tarkisti Petterin kauttaaltaan, kuunteli sydämen ja suolen.

Hiekkaröntgenistä selvisimme tällä kertaa onneksi ilman rauhoittavia (pienet on ilot). Kuvien tulokset yllättivät minut siinä mielessä, että hiekkaa oli suolistossa niinkin paljon; 16x5cm ja toinen pienempi pätkä. Eläinlääkäri sanoi, että tämä määrä riittäisi tekemään oireet, mutta jos haluan, voidaan mahalaukku vielä tähystää. Tähystimme, nimittäin hiekkamäärät olivat aiemmin olleet suurempia ja oireita ei silloin ollut. Poni pakkopilttuuseen ja rauhoitukseen. Suuresti en yllättynyt, kun eläinlääkäri löysi haavauman ja yhden melkein parantuneen haavan. Olihan Petterillä aiemminkin ollut mahalaukun tähystyksessä merkkejä parantuneesta mahahaavasta, mutta tämä näytti melkoisen huolestuttavalta. Käynnin päätteeksi Gastrogard -kuuri ja ohjeeksi syöttää Psylliumia, jota olenkin syöttänyt monta vuotta kuureina. Kehottivat myös miettimään, voisiko ruokintaa jotenkin muuttaa.

Kototallissani sainkin kunnon saarnan siitä, kuinka Petterin tilanne on täysin omaa syytäni,  ja se on nyt saatava kuntoon. Tunne, kuinka joku ei todellakaan tiedä kuinka paljon olen menneinä vuosina ponin hyvinvoinnin eteen taistellut ja tehnyt töitä etenkin hiekan vuoksi. Lähdinkin kyseenalaistamaan Petterin nykyisen ruokinnan kokonaan, mitä syötän ja miksi? Mitä teen väärin, kun poni on jatkuvasti sairas?

• Aloitin hevosen pääruoasta eli heinästä: kuinka paljon ja etenkin kuinka usein? Tämä lienee ikuisuusongelma rodun kanssa, joka käyttää jokaisen heinänkorren erittäin hyvin ravinnokseen. Tässä vaiheessa 7kg on ehdoton, ei enempää eikä vähempää, sillä rajattomasti liikuntaakaan ei pysty järjestämään. Kolme kertaa päivässä, ihan riittävän useasti, mikäli välit ovat tasaisia eikä heiniä ahmita. Tämä ei toimi meidän tallissa; yksi ruokintaväli päivällä venyy aivan liian pitkäksi, toisinaan jopa yhdeksään tuntiin! Yksi ruokintakerta on siis vaadittava lisää, mutta heinämäärä ei saa kasvaa. Suurin riski on poistettu eli hevoset ruokitaan nykyään neljästi päivässä.
• Väkirehuruokinnan olen aina pyrkinyt pitämään mahdollisimman yksinkertaisena, määrät pieninä ja tarpeellisina. Viimeisimpien viikkojen aikana olin antanut kivennäisen, biotiinin, MSM, maitohappobakteerin, suolan ja High fibre nutsin. Olisikohan ruokinnassa jotain muutettavaa? Miksi olin alkanut syöttämään High fibre nutsia? Se oli ehdottomasti selvää, että kivennäisen jättäminen pois ei tulisi onnistumaan. Vaikka heinä olisi kuinka hyvää, en uskonut sen sisältävän kaikkea tarvittavaa. Analyysia ei ollut, joten kaikki menee tuntumalla. Krafftin sininen kivennäinen syötettäköön loppuun ja seuraavaksi aion ostaa St.Hippolytin gemüse kräuter mineralienia, sillä sen olen aiemmin huomannut olevan meille parasta, vaikkakin kallista. Biotiini naminon valmistus lopetettiin ja aloin syöttämään jauhemaista biotiinia, sen syöttämistä aion jatkaa myös purkin loppuun ja mikäli Petterin suolisto on kunnossa, jätän biotiinin tauolle. MSM:ää en aio lopettaa, en tiedä onko siitä mitään hyötyä, samoin kuin biotiinistakaan, mutta syökööt silloin kun saa halvalla ja muistan sitä ostaa. Maitohappobakteeria syökööt purkin tyhjäksi, en usko siitäkään suurempaa haittaa olevan, hyödystäkään en tiedä. Tutkin jälleen mitä Dodson&Horrell High fibre nuts sisältää ja muistinkin, että miksi Petteri saa sitä; siinä on matalat energia-, proteiini- ja sokeripitoisuudet, vitamiineja ja tuhkaa. Rehu on etenkin tarkoitettu shetlanninponeille, eli se on eritoten hyvää myös vuonohevoselle. Väkirehuruokintaan en siis aio tehdä suurempia muutoksia, mutta chia-siementen syötön aloitan uudestaan pienen tauon jälkeen.

Mitään ihmeitä en pysty tekemään eli jos yhden ruokintakerran lisääminen ei auta, en tiedä mikä avuksi Petterin mahahaavaan tai hiekansyöntiin, vai lieneekö niihin olevan edes mitään apua. Mistäs senkään tietää.. Ja onko suolistossa oleva hiekka edes hiekkaa vai kenties jotain aivan muuta?

Tylsää arkea

4.9.2015

Olemme Petterin kanssa eläneet tylsää arkea monta kuukautta. Kiirettä on pitänyt ja kaikki on sujunut lähestulkoon ongelmitta. Liikuttaminen on ollut ratsastamista ja maastakäsittelyä eli liinassa tai irrallaan juoksuttamista. Ajaa en ole uskaltanut, eikä ole ollut aikaakaan.

Alkusyksyn kärryttelyt olivat varsin mielenkiintoisia, vaikka ponia oli liikutettu paljon eikä virtaa ollut. Kaiketi Petteri oli niin innoissaan kun taas tehtiin jotain erilaista koko kesän ratsastelun jälkeen. Yritin alkuun ajaa kerran viikossa ja se olikin tavoitteena koko talven läpi, vähintään. Liian monet vapaapäivät Petterin liikuttamisessa on jättänyt ajamisen vähemmälle. Moni olisi varmasti onnellinen, jos ajohevonen olisi herkkä ja vireä, mutta itseäni se lähinnä hirvittää Petterin kohdalla. Olemme liian usein menneet kiitolaukkaa radalla ilman jarruja. Eikä siinä vielä mitään, mutta pelkään aiheuttavani muille vaaratilanteita jos saan ponin pidettyä radan puolella. Olisi kamalaa ajaa jonkun toisen päälle. Olenhan nähnyt monet kerrat kun ravimiesten hevoset menee holtittomasti pitkin nurmikkoja ja kerran satuin olemaan paikalla, kun kuski tippui kärryiltä ja hevonen poistui paikalta. Luulen, että itselleni on jäänyt traumoja siitä, kun Petteri karkasi opiskelupaikkakunnallani kärryt perässä ja sainkin etsiä ponia monta tuntia. En tiedä miten uskaltaisin luottaa Petteriin taas tässä ajohommassa. Pelko on kuitenkin omien korvien välissä ja todennäköisyys katastrofiin on melkoisen pieni. Ja mitä kärryiltä tippumiseen tulee, olenhan kerran jo tippunut, ja oletettavasti poni juoksisi karkuun päästessään omaan talliin. Olisi helpottavaa jos joku muukin suostuisi ajamaan Petterillä, joku joka osaa toimia tilanteessa jos poni tekee jotain tyhmää.

13.9.2015

Muutama viikko sitten pitäessäni tuntia Petterillä, huomasin ponin vikovan toista etustaan. Annoin ensiavuksi muutaman vapaapäivän ja jatkoin hyvin kevyellä liikunnalla. Ajattelin sen olevan pelkästään jokin venähdys tai vastaava, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Viikon kevyt liikutus ei muuttanut tilannetta mitenkään, toisen viikon jälkeen poni oli jo paljon parempi, mutta vain hetken. Olen lähestulkoon varma, että tämäkin vaiva juontaa juurensa kesältä 2014. Pähkäillessäni mahdollisuuksia tuli mieleeni se, kun Petterin etukaviot kuvattiin ja lääkkeeksi määrättiin pohjalliset täytteineen ja käskyn kengittää pystympään. Niin, olihan Petteri ollut noin vuoden päivät puhdas liikkeissään kun kaviot olivat pystymmät. Nykyinen kengittäjämme oli valitettavasti pienentänyt kulmaa. Voinhan toki olla väärässä, mutta toivon hartaasti että syy olisi tällä kertaa näin yksinkertainen. Nyt vain täytyy saada kengittäjä uskomaan mitä pyydän, ja saada ylipäänsä kengittäjä kengittämään.

Valitettavasti jalat eivät ole ainoana asiana ollut mielessäni; ähky alkaa taas tunkeutua mieleeni! Petterin maha on ollut pitkään sekaisin; suolistosta kuuluu liian voimakkaat äänet, jalat ovat olleet vesiripulin peitossa ja lanta on ajoittain muistuttanut lehmän läjiä. Psylliumia olen antanut monta kuuria, pellavaa olen yrittänyt syöttää, samoin chia-siemeniä ja maitohappobakteeria.. Näistä on ollut ajoittain pientä helpotusta, mutta ei näytä auttavan lopullisesti. Olen monta viikkoa miettinyt klinikalle viemistä, josko ottaisivat hiekkaröntgenin ja mahdollisesti tähystäisivät mahan mahahaavan varalta, mutta en ole saanut aikaiseksi soittaa. Osana syynä on ollut se, että pidetäänkö minua jälleen klinikalla ylihuolehtivana hevosenomistajana ja miten ihmeessä ilmaisen asian ymmärrettävästi ja niin, että se otetaan vakavasti. Pelko ähkystä on suuri; kuuntelen suolistoäänet joka ilta (toisinaan monta kertaa päivässä), enkä uskalla jättää ponia liikuttamatta kahta päivää pidemmäksi. En uskalla myöskään ottaa Petteriä yöksi sisälle, koska ulkona tulee liikuttua kuitenkin paljon enemmän.

7.10.2015

Perinteistä syksyistä arkea siis olemme elelleet. Klippaaminen on käynyt mielessäni, mutta vielä ainakaan en näe asiassa mitään järkeä, Petteri kuitenkin saa viettää yönsä ulkona. Päivällä ennen töitä en kuitenkaan jaksa lähteä liikuttamaan ponia ja päivät ovat muutenkin olleet nyt niin lämpöisiä, että poni saa mennä märkänä ulos ilman loimia. Katsotaan mitä tuleva talvi tuo tullessaan!

Maailman paras kesäloma!

2.8.2015

Heinäkuun aikana vietin varmasti enemmän aikaa Petterin kanssa kuin koko talvena yhteensä, ja mikä tärkeintä, nautin siitä! Nautin jokaisesta hetkestä; jokaisesta aidan pystytyksestä, jokaisesta maastoreissusta, jokaisesta harjauksesta..! Pidin lupaukseni olla murehtimatta asioita, jotka kotona odotti. Kotiin tullessani huomasin, kuinka olin tosiaan onnistunut nollaamaan koko talven ja kuinka olin valmis selviytymään tulevasta uudella energialla. Oman hevosen kanssa reissaaminen on jotain aivan uskomatonta: ei tarvitse ilmoittaa, koska on tulossa ratsastamaan tai ajamaan. Mökillä meillä oli täysin vastuu omista poneista! Se taisi olla lomalla se todellinen nollaus, ei yksinkertaisesti ollut kiire minnekkään, eikä varsinkaan niitä aikatauluja. Kerrankin minulla ei ollut huolta Petteristä, tiesin että saisin soiton heti, jos jokin olisi pielessä. En herännyt aamulla siihen jännitykseen, olisiko tallilta yritetty soittaa tai laitettu viestiä, heräsin herätyskelloon ja tiesin, että kaikki oli hyvin ja oli aika mennä ruokkimaan kaverin poni.

Hippoterapiaa 2.8.2015

Pääsimme nauttimaan erilaisista maastoista ja mikä mielestäni oli aivan mahtavaa, maastoesteistä. Eihän ne mitään virallisia ollut, mutta sopivasti oli metsätielle kaatunut puita joiden yli pääsi hyppäämään. Kävimme myös useampaan kertaan kahlailemassa ja muutaman kerran pääsimme oikein kunnolla uimaan. Petteri on loistava vesipeto! Yhden viikon käytimme kenttätyöskentelyyn; olimme kahdella videotunnilla ja valmennuksessa, kerran pääsimme estetunnille ja kävi Petterillä myös ns. ratsuttaja opettamassa ratsuntaitoja. Muutaman kerran kävimme metsästysmajalla retkeilemässä, kerran oikein eväiden kanssa. Kesken maastoratsastuksen saatoin tulla alas syömään mustikoita ja Petterillä oli heinätarjoilu. Lisäjännityksen toi lähistöllä liikkuvat karhut, mutta onneksi niihin emme törmänneet. Kärryjä ei poni nähnyt kuin shetlanninponien perässä ja se lienee ollut ihan hyvää vaihtelua. Petterin mahan koko kertonee sen kuinka mukavaa laitumella on ollut!

1.8.2015

2.8.2015

Parasta lienee kuitenkin se, että ilahdutimme niin monia ihmisiä lomamme aikana ja tapasimme vanhoja tuttuja! Nyt sen ymmärtää, meillä on kaikki hyvin, mentiin me minne tahansa. Meillä on paras tallipaikka niin kotona, mökillä kuin Laukaassakin. Ja mitä kototalliin tulee, siellä on meidän perhe, meistä molemmista pidetään hyvää huolta!

28.7.2015

Lomalla

Perjantaina 3.7. alkoi meidän molempien ansaittu loma! Tänä vuonnahan se tarkoitti sitä, että Petteri pakattiin traileriin ja suuntasimme kohti Laukaata. Ehkä se paras mahdollinen sää ei ollut helteen takia, mutta onneksi traileri pysyi siedettävissä lämpötiloissa ajon aikana. Ponihan ei tietenkään suostunut juomaan. Matka meni kivasti ja uudet kuljetussuojat tuli testattua. Petteri pääsi yksin tarhaamaan täksi illaksi ja totuttelemaan vielä vihreään.

Seuraavana aamuna Petteri pääsi tarhaamaan shetlanninponin kanssa, osaksi päivää laitumelle, osaksi tarhaan. Ponit olivat olleet viime kesänä samalla laitumella ja nyt kun pojat pääsivät jälleen toistensa luo, ei kumpikaan reagoinut toiseen mitenkään. Illalla ratsastin Petterin kentällä ja poni liikkui aivan mahtavasti ja pyöreällä kaulalla.

Pojat tarhassa 6.7.2015

6.7.2015

Maastossa 6.7.2015

6.7.2015

Petteri ja Peikko laitsalla 7.7.2015

Mietteitä kavioista

Jälleen löysin kyselyitä, mikä vialla kun ei rautakengät pysy hevosen jaloissa. Vastauksista löytyi monta kengättömyys vaihtoehtoa, mutta myös muutama kommentti kehotti tarkistamaan hevosen ruokinnan ja terveydentilan. Ei kaikki hevoset pärjää ilman kenkiä, joko tarhan ja liikutuspohjien takia, tai kavionlaatu on lähtökohtaisesti jo niin huono, että kaviot lohkeilee vaikka olisivatkin oikein vuoltu. Kaikennäköiset hevosille tarkoitetut lenkkaritkaan eivät sovi kaikille ja usein kovien liikutuspohjien ansiosta bootsien hankkiminen tulee monta kertaa kalliimmaksi kuin rautakengät.

Petterin kaviot ovat aiheuttaneet minulle suurta päänvaivaa useamman vuoden ajan. Aluksi olin kauhuissani enkä tiennyt mitä olisin tehnyt niiden eteen. Olin aina pitänyt jonkinverran kavioista huolta; kengitykset olin hoitanut ajallaan, syötin kuureina purkin ohjeen mukaan biotiinia ja toisinaan myös pesin kaviot. Koskaan en ollut ollut ylpeä ponin kavioista; ne olivat kauheat räpylät, kuivat ja lyhyet. Syksyllä 2013 todellisuus iski suoraa päin naamaa, Petteri oli ollut 8vk kengässä, eikä kaviot olleet kasvaneet yhtään! Nyt oli toimittava, mutta miten? Yksi kengittäjä silloin kertoi minulle kengättömyydestä ja sen helppoudesta, vaikka kavioita oli vuoltava, välin sai usein pitää pidempänä ja homman voisi helposti hoitaa itse. Varsinkin kun olinhan koulun puolesta oppinut kengittämään ja olimme varsojen kavioita vuollut. Sain vinkkejä miten kengättömyys toimii, mutta silloin laitoimme vielä rautakengät. Kengittäjän jälkeä pidin silloin huonona, mutta näin jälkikäteen ymmärrän miksi hän jätti pohjat vuolematta.

Päätin kokeilla biotiini naminon syöttämistä, mutta nyt jatkuvalla syötöllä niin pitkään kuin näkisin sen tarpeelliseksi. Seuraavassa kengitysvälissä kaviot olivat kasvaneet jonkin verran, ehkä sen millin, mutta olin onnellinen. Muistaessani hinkkasin kaviot ja etenkin ruununrajat porstalla. Tiesin, että tässä kiirehtiminen ei auttanut, sillä tuloksien saaminen tulisi kestämään. Joulukuussa päätin ottaa takakengät pois, ostin sport buutsit Vainikan Aitalta ja hoidin itse vuolemisen. Tallikaverit seurasivat epäuskoisesti touhujani ja varoittelivat, mitä kaikkea kengättömyydestä voi seurata. Tiesinhän minä riskit, mutta en uskonut niiden tulevan eteeni. Talvi ei ollut se kaikkein paras mahdollinen, sillä lunta ei tullut kovin paljon ja jokainen paikka oli jäätiköllä. Liikuttaminen oli kuitenkin helppoa, sillä lenkkareilla pysyi hyvin pystyssä ja maneesissa menimme paljain varpain. Petterin askeleista huomasi, että sen oli kevyempi liikkua; takajalkojen askel piteni huomattavasti. Lopulta tuli niin liukas, että kengät oli pakko laittaa takaisin. Etujaloissa oli pakko pitää kengät, sillä etupää ei saanut luistaa ja uuden vuoden jälkeen kengät sai pysyä tiukasti jaloissa, nimittäin välipohjat oli ainoa vaihtoehto todella hitaasti kasvaviin etusiin. Kesäkuussa 2014 kaviot kuvattiin ja todettiin, että Petterin kavionpohjat ovat niin ohuet, että seuraava vuolu voi tuoda kavioluun näkyviin. Eläinlääkäri kehotti kengittämään enemmän pystyyn, laittamaan välipohjat ja jotain täytettä väliin. Kengitettiin niin kuin käskettiin. Nyt vuotta myöhemmin Petteri on ollut yhden kengitysvälin ilman pohjallisia, ja vaikka kaviot kasvavat yhä hitaasti, vauhti kiihtyy koko ajan! Yhteistyötä täytyy tehdä hyvän kengittäjän kanssa, joka kuuntelee asiakkaan toiveita ja kertoo omat mielipiteensä.

Todennäköisesti meidän kavio-ongelmat ovat johtuneet hiekasta mahassa. Varsinkin pätkä, jolloin kaviot eivät kasvaneet ollenkaan. Psylliumia Petteri tulee syömään varmasti koko loppuelämänsä kuureina, samoin Chiaa (vaikka en tiedä sen todellista vaikutusta hiekan poistamiseen). Biotiini Naminoa tullaan kuluttamaan vielä pitkään ja kavioita tulen hinkkaamaan porstalla, varsinkin ruununrajoja. Mitään ihme tököttejä en käytä, ainoastaan tervaa naulanreikiin ja silloin tällöin kavioihin valeltuna.

Meillä sport bootsit kuluivat alle kahdeksassa viikossa niin paljon, että uusien ostaminen olisi ollut välttämätöntä jos olisin pitänyt ponin pidempään ilman kenkiä. Yli 150€ ei kuitenkaan houkuttele kokeilemaan uudelleen kengättömyyttä, varsinkin kun rautakengätkään ei kestä edes täyttä kahdeksaa viikkoa eli noin yhtä kengitysväliä! Olen saanut kaviot yllättävän hyvään kuntoon tekemällä työtä niiden eteen. Ilman hyviä, osaavia kengittäjiä ja eläinlääkäreitä emme olisi pystyneet tähän. Kavioiden huollon tärkeyden tulen muistamaan niin tämän nykyisen kuin kaikkien tulevien hevosten kanssa. Kengättömyys sopii joillekin, mutta ei kaikille ja siirtymä vaiheessa on todella tärkeää huomioida hevosen reagointi. Kavio-ongelmien kanssa kannattaa pohtia ensin monia vaihtoehtoja ja alkaa sitten vasta tekemään ratkaisuja ja kokeilla erilaisia vaihtoehtoja.

Hieronta part. 3

Torstaina 14.5. Petteri hierottiin jälleen. Edellisenä päivänä olin käynyt ajamassa radalla, eikä poni meinannut kääntyä menosuuntaan ollenkaan. Silloin tiesin, että nyt tilanne on todella paha. Lenkin jälkeen lihas ei muljahdellut kuitenkaan normaalia enempää, onneksi.

Hieroja kävi läpi koko ponin, mutta keskityimme pääasiassa niskan hoitamiseen. Käsillä ei päässyt tarpeeksi syvälle, joten käytettiin laseria. Noin viidentoista minuutin ohjelmat molemmille puolille. Petteri ei malttanut olla tällä kerralla yhtään kunnolla vaan heilutteli päätään ja seilasi käytävällä. Onneksi hierojamme on kärsivällinen ja vitsaili vaan ponin käytöksestä. Selässä oli hieman turvotusta, mutta se oletettavasti säteilee niskasta. Nimittäin liikuttaessa ohjastuntuman pitäisi olla todella kevyt ja siihen pyrinkin, mutta jarruttaminen pitäisi tehdä kokonaan istunnalla ja ääniavuilla, sillä poni ei kestä pientäkään pidätettä ilman että pää on korkeuksissa. Ohjeeksi saimme muutaman päivän levon ja jumppausohjeita, linimentit sun muut kiellettiin niskan alueelta. Kahden viikon kuluttua katsotaan tilannetta uudestaan.

Perjantain ja lauantain pidinkin täysin vapaata, sunnuntaina kävimme selästä kävelemässä. Olemme jumpanneet joka ilta, vaikka Petteri ei oikein piittaa siitä.

Vihreetäkin ollaan jo maisteltu (15.5.2015)

Kouluratsastusta

Viikonloppuna eteeni tuli tilanne, jossa "jouduin" ratsastamaan koulua pitkästä aikaa. Olinhan viimeksi ratsastanut Petterin kanssa kentällä mahdollisesti viime syksynä? Ja silloinkin vain hetken, koska kaverini oli ratsastanut ensin. Näytin vain niin sanotusti mallia, miten Petteriä pitäisi ratsastaa jos halusi sen menevän hienosti muodossa. Tämänkin jälkeen mieleni halaji radalle päästelemään kiitolaukkaa, vaikka satulasta ei ollut tietoakaan.

Tämänkin perjantaisen mielenpistoksen aloitin sillä, että lähdin lämmittämään radalle. Lähdin hissukseen ravailemaan shettiskaverin kanssa kilpailusuuntaan ja ei mennyt kauaakaan kun en enää pystynyt pitämään ponia käsissä, olihan minulla vain nivelet suussa. Hyvät lämmitykset, mutta mitä pienistä. Kierroksen jälkeen käänsin ulkoradalle ja hölkkäilin hieman ennen kuin menin kentälle. Eihän se aluksi mennyt kuin homsössä ja aloin jo menettää hermojani. Petteri kyttäili radalle ja huuteli, vaikka ketään ei näkynyt missään. Työstin kevyessä ravissa, että olisin saanut hieman rauhallisuutta ja laukkojen jälkeen se alkoi pikkuhiljaa onnistumaankin. Kävelyn jälkeen otin ohjat käteen ja mitä tapahtuikaan! Poni meni hienosti peräänannossa ravissa ja nyt pystyin jo menemään pätkiä harjoitusravia. Radalle kuitenkin tuli Petterin vanha tarhakaveri ja keskittyminen välillä herpaantui. Onneksi ratsuni keskittyminen riitti menemään pätkiä K.N. Specialista ja harjoittelemaan tulevaa näyttöä varten. Kun poni oli kerran niin hyvä, en viitsinyt harjoitella enempää. Jäähdyttely tapahtui jälleen radalla; otin vähän rauhallista hölkkää ja pikkuisen ratsulaukkaa. Verryttelyringillä hoidin kävelyt ja nautiskelin ihanasta ponista ja auringosta. Petteri on kuin onkin sellainen hevonen jonka minä tarvitsen.

Se siitä näyttöön reenaamisesta: lauantaina ajettiin kärryillä ja sunnuntaina tehtiin kevyt palauttava maastolenkki ratsain. Ehkä hieman innostuin kouluratsastuksesta ja tulemme mahdollisesti reenaamaan useammin kuin puolen vuoden välein. Viimeistään sitten kun lihakset on kunnossa!

Hieronta part. 2

Sain sovittua pitkälle perjantaille hieronnan Petterille. Enimmäkseen halusin varmistaa selän tilanteen. Kuluneen kuukauden aikana olin jokaisen lenkin jälkeen hieronut selkään arnikaa ja jalkojen kylmäyksen aikana käytin back on track selänlämmitintä. Pääasiassa liikuttaminen oli ollut radalla ajamista, ratsastamassa olin käynyt ehkä 3-4 kertaa ja kerran niistä kunnolla. Homeopaattisia poni söi viikon verran ensimmäisen hieronnan jälkeen. Tiedä sitten mikä näistä oli auttanut, mutta selkä oli nyt kunnossa.

Ajaessa manasin muutamaan kertaan, kun poni ei voinut kävellä suoraan eikä varsinkaan siellä vasemmassa reunassa poissa muiden reenaajien jaloista. Ravatessa Petteri meni suoraa, mutta reunassa pysyminen oli vaikeaa. Kokeilin hieroa arnikaa muutaman kerran vasempaan lapaankin, jonka avulla ongelma poistui. Hieroja totesi koko vasemman puolen olevan kunnossa.

Mistä ponin ratsastusongelmat siis johtuivat? 23.3. olin poistanut kuvioista mahdolliset ongelmat suussa, kävimme silloin raspaamassa hampaat ja Petteri rokotettiin samalla. Hierojan siirtyessä oikealle puolelle, hän totesi oikean lavan olevan hieman kireä, mutta ei uskonut ongelman johtuvan siitä. Ratsastaja ei ollut liian painava, satula ei ollut huono ja muutkin varusteet sopivat hyvin. Mahdollinen syy löytyi ihan oikean puolen niskasta. Sain itsekin kokeilla kuinka lihas muljahteli ikävästi. Mietittiin yhdessä ensin hetki, että mistä kyseinen vaiva on voinut tulla, kunnes muistin joulukuisen klinikkakäynnin; kaulapantahan oli ollut juuri tuossa kohtaa, emmekä olleet saaneet naruja heti irti. Toisaalta, onneksi tähän löytyi jälleen yksinkertainen syy, enkä minä ollut syyllistynyt muuhun kuin siihen, että en ollut puuttunut ongelmaan aiemmin.

Hoito-ohjeeksi saimme jälleen homeopaattisia (itse olen hieman epäileväinen näitä kohtaan, mutta kai näitä voi kokeilla kun kuuluvat hintaan). Arnikaa laitan joka lenkin jälkeen niin lapaan kuin kaulaankin. Näin reilu viikkoa myöhemmin, lihaksen muljahtelu ei tunnu enää niin voimakkaasti, ajaessa poni painaa jälleen normaalista päätä alaspäin ja ratsastaminen on huomattavasti helpompaa, vaikka pakeneekin ohjastuntumaa jarruttaessa. Yritän parhaani mukaan jarruttaa istunnalla ja äänellä, mutta aina se vaan ei onnistu. Yhden lenkin ratsastin täysin vapailla ohjilla.

Mitäs tästä taas opimme?

1. Älä vitkuttele jos arvelet tarvitsevasi mm. hierojaa
2. Älä unohda osaa asioista, joita ponillasi on vikana
3. Hoida ongelman aiheuttajaa, älä seurausta
4. Älä luovuta, vaikket keksisikään heti ongelman aiheuttajaa!

Oma hevonen

1.4.2015

Melkein kuuden vuoden yhteisen taipaleen jälkeen tämä asia oli väistämättä selvää. Petteristä tulisi minun hevonen, jos vaan saisin siihen mahdollisuuden. Omistajan, tai nykyisin pitäisi kai puhua entisen omistajan, puolelta Petteriä on minulle jo useampaan kertaan tarjottu. Syy, miksi olen joutunut kieltäytymään on ollut se, etten ole ollut valmis. Minulla ei ole ollut varmaa tallipaikkaa, ei rahantuloa, ei suunnitelmaa tulevasta. Nyt minulla on niin varma tallipaikka kuin se voi koskaan olla ulkopuolisella, töitä on sovittuna ja suunnitelmia sen verran, että jään paikkakunnalle. Olen siis niiden puolesta valmis ostamaan hevosen. Huomisesta ei kukaan tiedä, mutta periaatteessa meidän pitäisi pärjätä omillaan.

Asiathan ei huomattavasti muutu mitenkään; poni asuu samassa tallissa ja minä päätän hyvinvointiin liittyvistä asioista. Vakuutuksen hoitaminen tuntui ensin hyvin mahdottomalta tehtävältä ja luulin tarvitsevani siinä apua, mutta kun otin itseäni niskasta kiinni ja selvitin asioita niin lopulta selvisin ilman ulkopuolista apua. Luetutin sopimukset kuitenkin kotona, vaikka kukaan ei niistä mitään ymmärtänyt. 16-vuotiaalle hevoselle oli yllättävän vaikea löytää vakuutusyhtiötä, mutta onneksi sellainen löytyi ja vieläpä mielestäni hyvillä ehdoilla!

Keskiviikkona 1.4 omistajanvaihdosilmoitus tipahti postilaatikosta ja asiasta tuli virallista, kun sain allekirjoitettua ja maksettua. Periaatteessa minkään ei olisi pitänyt muuttua kuin paperilla, mutta illan ratsastuksen jälkeinen huojentunut tunne kertoi minulle sen, että todellisuudessa asioita muuttui paljon! Oma hevonen on aina oma hevonen, nyt ymmärrän sen. Tunnetta ei voi sanoin kuvailla, se pitää jokaisen kokea itse. Varsinkin kun meidän tapauksessa asiahan ei ollut itsestään selvyys. Kolmen ja puolen vuoden ylläpitojakson jälkeen olisi voinut tapahtua vaikka mitä, entäpä jos en olisikaan ollut vielä valmis ostamaan ja Petteri oltaisiin myyty muualle? Toki olisin oppinut jälleen kerran luopumaan jostain niin rakkaasta ja tärkeästä, mutta olisi ottanut aikaa ennen kuin olisin päässyt asian yli. Petterin seuraajalla olisi ollut aika kovat paineet olla minulle SE hevonen, jonka minä tarvitsen.

"Oma hevonen on aina oma hevonen"

11.3.2015

Hieronta

Viimeisen ehkä kuukauden aikana Petteri on alkanut muuttua ratsastaessa; lähes poikkeuksetta lenkillä minulla ei ole ollut mitään kontrollia poniin. Erään kerran poni teki u-käännöksiä ravureiden tullessa vastaan tiellä ja lähti kiitolaukkaa kotiin päin. Pitkän matkaa yritin jarruttaa ilman mitään vaikutusta, onneksi Petteri taisi itse väsähtää ja sain hidastettua ja käännettyä ravurin taakse. Talliin päästyäni totesin, että minua ei oltu ikinä kuskattu näin pahasti! Lähes koko matkan mennen tullen. En kuitenkaan luovuttanut vaan kiipesin yhä uudelleen takaisin selkään ja lähdin ratsastamaan. Viikossa oli muutama lenkki, jolloin minä määräsin suunnan ja vauhdin. Ei ollut väliä olinko kaverin kanssa vai ilman, radalla vai tiellä. Vaihdoimme kovempaa kuolainta ilman vaikutusta. Kuluneella viikolla päätin ottaa riskin ja kokeilla ajamista; ei mitään ongelmaa. Petteri toimi ensimmäistä kertaa paremmin kärryiltä kuin selästä, sain jopa tallin ovet itse kiinni lähtiessämme ja näin  on tapahtunut viimeksi 15kk sitten! Uskomatonta!

"Petteri toimi ensimmäistä kertaa paremmin kärryiltä kuin selästä"

Viimeisin lenkki tehtiin lauantain 28.2 yhdessä shetlanninponin kanssa ja joka kerta kun lähdimme ravaamaan, tarjottiin minulle ainoastaan vaihtoehto mennä täysiä. Tallissa juteltuani tallin omistajien kanssa, aloin miettimään olisiko kuitenkin vika minussa eikä Petterissä. Ratsastanko jotenkin väärin? Painanko liikaa? Ehkä jonkun toisen pitäisi kokeilla ratsastaa. Mielessä kävi myös ajatus, että olikohan satula kuitenkin huono? Olisikohan syy ponin suussa, raspaushan jäi kesken viime kerralla ja piikkejä oli silloin? Entäpä lihakset? Onnekseni olin kuitenkin tilannut seuraavalle päivälle hieronnan!

Joulukuun klinikka käynnin jälkeen ajattelin, että täytyy laittaa Petterin selkään arnikaa ja tilata tällekin vuodelle hieronta. Ponin istuttua pakkopilttuuseen ja jäätyä jumiin sinne, ei seuraukset voineet jäädä vain tähän. Arnikat jäi kuitenkin laittamatta ja hieroja tilaamatta! Ongelmia ei vaikuttanut olevan sen jälkeen kun kaikki ruoka alkoi maistumaan ja pystyimme käydä lenkeillä. Tosin, eihän Petteri ikinä näytä että jokin olisi vialla! Tekosyitä löytyi: olin liian kiireinen, enkä ikinä muistanut tilata hierojaa, toisekseen hierojavalintani hieman pelotti. Olihan hieroja tuttu, mutta kuinka paljon saisin kuulla asiasta jälkikäteen tallin puolesta. Viimein asia oli pakko hoitaa ja hieroja tilattava tarkistamaan tilanne, Petterillähän oli viime talvenakin ristiselkä jumissa liukastelusta. Kysyin tallin toiselta vuokralaiselta, josko hän haluaisi omalleen hieronnan samalla.

 "eihän Petteri ikinä näytä että jokin olisi vialla!"

Tuomio eilisestä 1.3. hieronnasta:

• oikean puolen lihas kaulalta kireä
• vasemman puolen lapa jumissa
• selkä jumissa molemmin puolin
• oikealta puolelta pakara jumissa

Selän alue oli pahin ja ongelma kantautuu mahdollisesti joulukuun klinikalta. Mahdollinen syy meidän jarruttomuuteen löytyy siis Petterin selästä. Jälleen muistutus siitä, että täytyisi ottaa itseään niskasta kiinni ajoissa ja hoitaa ponin hyvinvointi ajallaan. Toivottavasti jarrut löytyy seuraavalla ratsastuskerralla, joka lienee vasta muutaman viikon päästä. Siihen asti mennään kärryttelemällä ja toivotaan että selkä saataisiin mahdollisimman pian kuntoon! Hoidoksi kipeisiin lihaksiin laitan arnikaa, käytän botteja ja saahan poni kokeilla myös homeopaattisia.

Mitäkö meille kuuluu?

Sanottakoon vaikka näin, että eilen oli paluu arkeen meidän molempien sairasloman jäljiltä. Toki kuntouttavaa liikuntaa olemme molemmat harrastaneet. Ja mikä ehdottoman tärkeintä: olemme hoitaneet henkisenkin puolen kuntoutusta.

• 21.12.2014 Minä siis loukkasin polveni niin etten päässyt edes kävelemään ilman tukea. Jouluaattona pääsin Petteriä moikkaamaan, muuten tallin puolesta Petteri sai päivittäisen perushoidon.

• 29.12.2014 Sain soiton tallilta 10 jälkeen illalla, että tallin omistaja epäili Petterillä olevan "vattan kanssa ongelmia". Huokaisin helpotuksesta, kun hän oli pitänyt hyvää huolta ponista ja liikuttanut sitä. Sanoi selviävän yöstä. En kylläkään nukkunut kuin muutaman tunnin ja hyvin levottomasti. Aamulla sain viestin, että Petteri ei ollut kunnossa. Tallin omistaja haki minut paikalle. Onneksi tilanne ei ollut niin paha kuin olin ymmärtänyt. Silti eläinlääkäri oli pakko jostain löytää, nimittäin uusi vuosi kolkutteli ovella ja silloin olisimme pulassa. Kävin itse aamusta tohtorilla polveni takia ja iltapäivällä oli Petterin vuoro. Poni nesteytettiin, röntgenkuvattiin ja hampaat raspattiin osittain. Ei hiekkaa merkittävää määrää, mistä ähky siis johtui? Minä kun aina tarvin syyn. Saimme mahahaava lääkkeitä. Onneksi tilanne oli ohi ja sain kavereita liikuttamaan ponia seuraavina päivinä, ettei suoli oikuttelisi enää.

Itse kipusin Petterin selkään lauantaina 3.1 kun olin saanut tuen polveeni. Pääasiassa menimme käyntiä, uskaltauduin jopa ottamaan pari hyvin lyhyttä pätkää ravia. Onnistunut reissu molemmin puolin. Seuraava liikutus menikin kärryiltä. Olemme ottaneet viimeiset viikot hyvin rauhallisesti; liikutuspäiviä on ollut tarkoituksella vähän ja hyvin rauhallisia, molempien hyvinvointia ja kuntoutusta ajatellen. Kuten aiemmin mainitsin henkisen puolen kuntoutuksesta, sitä olemme hoitaneet juoksutuskerroilla ja harjauspäivinä. Mikä olisikaan mukavampaa kuin olla rauhallisessa tallissa ja harjailla ponia, joka nauttii jokaisesta harjan vedosta? Olemme molemmat melko rauhattomia persoonia, jotka tarvitsevat liikuntaa, mutta myös omaa aikaa, sen vuoksi nämä hetket ovat erittäin tärkeitä.

Eilen 20.1.2015 kävimme ensimmäisellä oikeasti kunnollisella lenkillä tasan kuukauden tauon jälkeen. Vaikka minun polveni kipeytyi tuosta, niin tunnen Petterin olevan kunnossa. Hän ravasi taas innokkaasti, tarjosi laukkaa, mutta mikä tärkeintä, kuunteli minua ja meni luotettavan turvallisesti. Onneksi voimme kuntouttaa toinen toisiamme. Ehkäpä kevät alkaa hymyillä meille ja kesän korvilla olemme molemmat täysin kunnossa, kaikin puolin... Kaiken tämän jälkeen saan olla onnellinen tallivalinnasta ja niin kauan kun olen paikkakunnalla, Petteri ei muuta mihinkään!