1.4.2015 |
Asiathan ei huomattavasti muutu mitenkään; poni asuu samassa tallissa ja minä päätän hyvinvointiin liittyvistä asioista. Vakuutuksen hoitaminen tuntui ensin hyvin mahdottomalta tehtävältä ja luulin tarvitsevani siinä apua, mutta kun otin itseäni niskasta kiinni ja selvitin asioita niin lopulta selvisin ilman ulkopuolista apua. Luetutin sopimukset kuitenkin kotona, vaikka kukaan ei niistä mitään ymmärtänyt. 16-vuotiaalle hevoselle oli yllättävän vaikea löytää vakuutusyhtiötä, mutta onneksi sellainen löytyi ja vieläpä mielestäni hyvillä ehdoilla!
Keskiviikkona 1.4 omistajanvaihdosilmoitus tipahti postilaatikosta ja asiasta tuli virallista, kun sain allekirjoitettua ja maksettua. Periaatteessa minkään ei olisi pitänyt muuttua kuin paperilla, mutta illan ratsastuksen jälkeinen huojentunut tunne kertoi minulle sen, että todellisuudessa asioita muuttui paljon! Oma hevonen on aina oma hevonen, nyt ymmärrän sen. Tunnetta ei voi sanoin kuvailla, se pitää jokaisen kokea itse. Varsinkin kun meidän tapauksessa asiahan ei ollut itsestään selvyys. Kolmen ja puolen vuoden ylläpitojakson jälkeen olisi voinut tapahtua vaikka mitä, entäpä jos en olisikaan ollut vielä valmis ostamaan ja Petteri oltaisiin myyty muualle? Toki olisin oppinut jälleen kerran luopumaan jostain niin rakkaasta ja tärkeästä, mutta olisi ottanut aikaa ennen kuin olisin päässyt asian yli. Petterin seuraajalla olisi ollut aika kovat paineet olla minulle SE hevonen, jonka minä tarvitsen.
"Oma hevonen on aina oma hevonen"
11.3.2015 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti