Uusi talli, uudet kujeet

Kujeet tosiaankin. Muutimme minun työssäoppimispaikalle Laukaan Valkolaan 1.6. Petterille luvattiin tarhapaikka, mutta pihatosta ei ollut mitään puhetta. Olin luullut, että talli on karsinatalli, mutta positiivisesti yllätyin kun kaikki hepat asuivatkin pihatoissa. Petteri sai ihan oman pihaton minitarhalla, josta pääsee portin aukaisemalla laitumelle. Hetken annoin pojan kotiutua, kunnes lähdimme tutkimaan maastoja.

1.6.2014

 

 

Heti kun lähdin tallin pihasta Petteri alkoi huudella ja aina kun joku vastasi, hirnuminen vain yltyi. Poika tuntui olevan niin innoissaan, kulki kuin mikäkin ori. En ollut uskoa silmiäni kun pääsin pidemmälle tietä pitkin. Maisemat olivat niin mahtavat! Tiet olivat hyvässä kunnossa ja metsäpolkuja lähti joka suuntaan. En tiennyt mihin mennä, jatkoin vain suoraa tietä pitkin ja lopulta käännyin takaisin ja menin toista kautta tallille. Tottakai minun oli pakko tutustua lehmiin:

1.6.2014 Petteri tutustuu lehmiin

Ensimmäisella viikolla ukkonen yllätti meidät. Yllätyin kun hevoset jäi ulos ukkoseen, mutta eniten minua jännitti kuinka Petteri käyttäytyy. Olin valmis hakemaan pojan sisälle, mutta turhaan. Edellisten myrskyjen aikana poika on ollut aivan vauhkoja ja nyt tämä ei piittaa mitään! Ainoastaan siinä vaiheessa kun lantalan kattoon osui salama.

6.6.2014 Petteri nauttii ukkosmyrskystä

Sunnuntaina kävimme ensimmäisella neljän tunnin retkellä. Mukana oli aloittelijoita, joten meno oli kuntoutuksessa olevalle oikein hyvä. Menimme paljon käyntiä ja muutaman todella lyhyen ravipätkän. Pysähdyimme laavulle syömään eväät, jonka ajaksi hevoset sidottiin kiinni puiden väliin vedettyyn naruun. En ollut uskoa, kun Petteri jäi kiltisti seisomaan eikä edes yrittänyt syödä eikä pyöriä. Poika otti siinä päiväunet, että oli taas virkeä lähtemään kotimatkalle.

8.6.2014

Ja olihan maanantaina ansaittu vapaa päivä:

9.6.2014

9.6.2014 Petteri ja Peikko

Viimeiset 3 viikkoa

Liian pitkään olikin mennyt ilman ongelmia, kunnes eräänä sateisena kylmänä sunnuntaina Petteri päätti ruveta riehumaan kylmissään tarhassa. Pukitteli ja laukkaili, oli niin muka kylmissään. No olihan silloin kylmä ja yksi vapaa takana, mutta ei nyt olisi aivan itseään rikkoa tarvinnut.

Maananatai, tiistai ja vielä keskiviikkokin meni mukavan tietämättömänä tulevasti, käytiin ajelulla kaverin (Eemelin) kanssa ja pellolla tehtiin viimeiset kunnolliset koulutreenit. Torstaina 8.5 päätin sitten lähteä hiukan maastoilemaan ratsain pitkästä aikaa. Meno oli mukavaa, mutta kun aloin ravaamaan kaikki ei ollutkaan kunnossa. Ajattelin tietenkin, että arkoo kavion pohjiaan koska ei ollut etukenkiä ja olihan se suuri muutos mennä ilman kenkiä pohjallisten jälkeen. Käännyin takaisin ja meninkin viimeisellä kääntämättömällä pellolla, eihän se siinä arkonut, testasin kaikki askellajit.

Perjantaina yritin uudestaan mennä maastoon, ei onnistunut vieläkään. Nyt ontui ja pahasti, eikä halunnut mennä ravissa niin kuin eilen. Takaisin tallilla osittain taluttaen ja pihassa muutama kierros ympyrällä kaverin analysoidessa. Ontuu ja pahasti ontuukin, ilmeisesti oikeaa etustaan ja tasapainottaa päällään. Pystyy mennä vasempaan kierrokseen, oikea mahdoton. Talliin ja liikutus olikin siinä.

Maanantaina 12.5 lyötiin uudet kengät, siinä vaiheessa kenkiä oli jäljellä 0. Elättelin toiveita että pääsisin liikuttaa poikaa taas oikein kunnolla, oli kun kerännyt sen verran virtaa. Testijuoksutuksessa paljastui karu tosiasia keskiviikkona, on ep, huomattavasti parempi kuin viime viikolla, mutta ei kunnossa. Mietin, että soitan ell, mutta päätin kuitenkin odottaa. Tämä viikko meni talutellen ja vapaalla. Sunnuntaina 18.5 olikin näytön paikka. Jos yhä ep, soitan maanantaina ell. Tallikaveri analysoi taas vieressä, ep ja huonompi kuin keskiviikkona. Ei hyvältä näytä. Teimme omia diagnoosejamme viikkojen aikana, joka ei ollut kannattavaa, koska niitä alkoi pelkäämään.

Pääsimme heti keskiviikkona 21.5 Kaustisen klinikalle ja ensimmäisenä, onneksi, ell poisluki jännevamman. Taivutuskoetta tehdessä olin menettää toivoni pojan ontuessa jokaista jalkaa vuorollaan, toista pahemmin kuin toista. Sehän oli melkein selvää mitä seuraavaksi, nimittäin kuvataan. Omia diagnooseja kavereiden kanssa ennen kuin meidät heitettiin ulos kuvauksen ajaksi. Meitä pidettiin oikein kunnolla jännityksessä, kun ell oli jotain muuta selvitettävää ennen kuin ehti katsoa kuvat. Lopulta diagnoosin kuullessani helpotuin, koska tästä voidaan parantua. Hoitona nuljuluun tulehdukseen oli piikitys + asteittain liikunnan lisääminen. Petteri ei tarvinnut rauhoitusta koko aikana, piikitettiin vaan että minä pidin päästä kiinni ja silittelin poikaa. Vuorokauden vietti ulkona hyvin pienennetyssä tarhassa ja sen jälkeen pääsi taas rakkaan paalinsa luo. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Pepan pieni tarha