Nyt kun aikaa on kulut tarpeeksi, aiheesta on helpompi kirjoittaa. Ponilla on ollut jo pidempään pieni patti pippelin päässä, jota olin näyttänyt vakituiselle eläinlääkärillemme. Hän oli sitä mieltä, että nämä ovat yleisiä ja kannattaa huolestua vasta, jos se vaivaa itse hevosta, nyt vain pidät sen puhtaana. Hyväksyin nämä ohjeet silloin, mutta jäin miettimään vastausta "huolestu vasta, jos se vaivaa hevosta". Eikös silloin ole jo liian myöhäistä? Annoin kuitenkin asian olla, koska olihan patti kovin pieni. Se alkoi kuitenkin kasvaa ja siitä valui verta, jolloin otin asian uudestaan puheeksi kyseisen eläinlääkärin kanssa. Tällöin vastaus oli, se kannattaa poistaa vasta kun se vaivaa hevosta eikä se saa vedettyä pippeliä enää sisään. Mitä?! Hyväksyin tämän, mutta aloin kotona heti tutkimaan löytyisikö netistä tietoa, tuloksetta. Lähetin kuvan toiselle klinikalle, koska halusin toisenkin mielipiteen. Vastaus tuli nopeasti, leikataanko ensi viikolla? Nyt oli näemmä kiire. En onnistunut järjestämään kuljetusta sekä muita asioita ihan niin nopeasti, joten leikkausaika varattiin huhtikuun 20. päivälle.
"Nyt oli näemmä kiire"
20.4.2020 |
Hoitajan tullessa meidän luo, hän kysyi, lähetetäänkö leikattu pala patologille tutkittavaksi. Nielaisin. Halusinko tietää?
20.4.2020 |
Peter vietti ensimmäisen vuorokauden karsinassa, mutta teimme tarhaan sairastarhan, ettei sen tarvinnut olla yksin sisällä. Sairastarhasta tuli kahden karsinan kokoinen, jossa toinen osa oli katoksellinen. Kävin joka päivä, kahden viikon ajan, kävelyttämässä ponia kaksi kertaa päivässä. Samalla lääkitsin ja putsasin haavan. Ensin kävelyt olivat todella lyhyitä, mutta tämän jälkeen pidensimme lenkkejä. Kahden viikon jälkeen siirsin ponin puolikkaaseen tarhaan siten, että tarhakaveri oli toisella puolella. Aloitimme varovaisen ratsastuksen. Kuukausi leikkauksen jälkeen, päästin ponit takaisin yhteen. Sitä jälleennäkemisen riemua oli uskomaton katsella. Rommi ymmärsi olla rauhassa.
"Kuukausi leikkauksen jälkeen, päästin ponit takaisin yhteen"
15.5.2020 |
En olisi uskaltanutkaan toivoa, että kaikki olisi sujunut näin hyvällä tuurilla ilman takapakkia. Kesäkuun alussa siirsin ponit laitumelle, mutta kaikki ei ollut hyvin. Peter stressasi kuljetusta, kuolasi ja hikosi. Onneksi nyt oli luvassa poneille rentoutumista ja tutustumista uuteen ympäristöön. Ne nimittäin pääsivät unelmien paikkaan, isolle laitumelle, jossa on metsätarha ja katos. Peter ei kotiutunut, mutta en luovuttanut. Kävin hyvin rauhallisilla lenkeillä sen kanssa ja ihan vaan oleiltiin yhdessä. Patologin tuloksia ei kuitenkaan kuulunut. Soitin klinikalle, että onko tulokset tulleet teille. Seuraavana aamuna klinikalta tuli sähköpostia ja tulokset olivat siinä. Pelkäsin ja syystä. Selvisi, että kasvain oli pahanlaatuinen. Maailmani romahti, tosin en tässä vaiheessa ymmärtänyt tekstistä puoliakaan. Kotona kävin tulokset uudestaan läpi, jolloin selvisi, että kasvain oli kyllä pahanlaatuinen, mutta se oli saatu hyvin pois ja uusiutumisprosentti oli todella pieni. Huokaisin. Silti tein sen päätöksen, että mikäli Peter olisi syksyllä huonossa kunnossa, emme palaisi kotiin. Jokaisesta hetkestä tuli entistäkin arvokkaampaa. Onnekseni hevosauto starttasi syysloman päätteeksi kyydissään kaksi ponia. Matka sujui ilman kummankaan stressiä. Kotiin on aina hyvä palata!
"Jokaisesta hetkestä tuli entistäkin arvokkaampaa"
Laitumella vielä 4.8.2020 |
Kyseiset kasvaimet ovat hyvinkin yleisiä hevosilla ja mietinkin, että miksei mistään tunnu löytyvän mitään tietoa. Huomaako ihmiset tällaisia, seuraavatko he omien kullannuppujen pippeleitä? Niin monelta hevosenomistajalta kysyneenä, vastaus on ei. Olen kertonut heille tämän samaisen tarinan, ja vasta sen jälkeen heidän silmänsä ovat avautuneet ymmärtämään, että myös sukuelintenaluetta tulee tarkkailla siinä missä hevosta muutenkin kokonaisuudessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti